Tuohi, Jukka, Luovuuskoulutus pyrkii ravistamaan urautunutta ajattelua. Helsingin Sanomat 20.03.1982
Jukka Tuohi. Kirjoittaja on filosofian tohtori. Hän on toiminut Turun yliopistossa fysiikan assistenttina sekä Wihurin fysiikantutkimuslaitoksen tutkijana ja on nyt Turun teknisen oppilaitoksen fysiikan lehtori. hän vetää ammattikasvatushallituksen teknillisen luovuuden peruskurssin oppimateriaaliprojektia.
Hirmuliskot tuhoutuivat vaivaisen rotan tieltä, koska ne eivät kyenneet sopeutumaan muuttuviin oloihin. Me emme tiedä omasta arvaamattomasta tulevaisuudestammekaan juuri mitään. Kehitys on eri aloilla hyvin nopeata, monilla tekniikan alueilla erityisesti.
Siksi tulevaisuuden haasteisiin kykenee vastaamaan vain luovasti ajatteleva, joustava yksilö, ei tämän hetken ns. asiantuntija, joka hakee ongelmien ratkaisuja vain entuudestaan tietämistään mahdollisuuksista.
Opiskelussa olisi pystyttävä vastaamaan luovuuden vaatimukseen. Teknisessä koulutuksessa se onkin jo ymmärretty ja luovuuskoulutus on saatu alkuun. Luovuus on tärkeä perusvalmius ja siihen kouluttaminen nykyaikaista ammattikoulutusta. Muuttuvia tilanteita voi hallita luovan ongelmanratkaisun periaatteilla ja tekniikoilla.
Laatu ja luovuus
Tuottavuuskysymyksiä, laatu ja työsuojelunäkökohtia käsittelevistä laatupiireistä on kiinnostuttu meilläkin. Työnantajat ovat käyneet hakemassa oppia Japanista, idean toteuttajavaltiosta asti. Tämä vuosisadan "kiteytymäksi" sanottu toiminta on aloitteista ja luovaa. Olennainen osa laatupiirin työskentelyssä on koulutuksella, mm. ongelman ratkaisumenetelmien opettelemisella.
Luovuuden opiskeluun, kuten oppimistilanteeseen yleensäkin, voi suhtautua eri tavoin. Voi yrittää omaksua esitettyjä asioita, säilyttää ne sellaisenaan ja mahdollisesti tarvittaessa tuottaa ne muistettuna ja muuttumattomana aineistona.
Kuullun tai luetun voi kuitenkin omaksua myös yksilöllisesti. Asioihin suhtautuminen on silloin avointa ja ongelmaherkkää. Kuultu, ns. ulkoinen todellisuus, yhdennetään omaan persoonalliseen, kokemuksen myötä muodostuneeseen todellisuuteen.
Ihminen on opetettu luottamaan auktoriteetteihin (koulu, asepalvelus, uskonto, tavat). Koulutus auttaa selviytymään normaalissa yhteiskunnassa, hallitsemaan lait, määräykset, tiedot eri asioista jne. Kaikkea ei ole tarpeen kehitellä alusta alkaen.
Siitä toisaalta seuraa joutuminen aina vain pienempään ja pienempään ympyrään. Auktoriteetteihin luottamisen vahvuus kääntyykin kehityksen kahlitsevaksi heikkoudeksi. Luovuus on tuhottu.
Luova ilmapiiri
Luovuudesta puhuttaessa ajatellaan yleensä suuria taiteen, tieteen tai tekniikan saavutuksia. Asia pitäisi kuitenkin käsittää laajemmin. "Työ on luovaa, jos sen tuloksena on sellainen ennestään tunnettujen asioiden yhdistelmä, joka on tekijälleen uusi (von Fange 1959).
Näin laajasti käsitettynä luovuus liittyy jokapäiväiseen elämään. Tunnettuja asioita yhdistämällä saadaan aikaiseksi jotakin uutta, vaikkapa tähteeksi jääneestä ruoasta herkullinen uusi ateria. Jokainen ihminen voi olla työssään tai muuten elämässään luova, ja ennen kaikkea: eri-ikäisten ihmisten luovuutta voidaan kehittää - sen on tutkimus sitovasti osoittanut.
Luova toiminta lähtee liikkeelle kysymyksestä, voiko olla toisin. Tämä käynnistysavain on jokaisen hallussa.
Luova ilmapiiri merkitsee leppeää ja kannustavaa työympäristöä, työilmasto on tavoitteellista, arvostaa luovaa toimintaa ennakkoluulottomasti ja hyväksyy yksilön. Ihminen uskaltaa silloin olla koko elämänsä ajan Homo Ludens, leikkivä ihminen eikä pelkästään Homo Sapiens, viisas ihminen.
Jokaisella on lähiympäristöstään kokemusta siitä, kuinka erilainen yksilö nopeasti latistetaan samaan muottiin muiden kanssa. Työpaikalla entisten menettelytapojen ihmettelijä ja kriittinen kyselijä koetaan kiusalliseksi häiritsijäksi, joka on saatava nopeasti aisoihin. Asumalähiön isännöitsijä haluaa vaientaa rauhaansa häiritsevät parannusehdotusten tekijät. Ympäristö kasaa paineita, kun juoruja erilaisesta yksilöstä levitetään.
Joka tässä "normaalissa" ilmastossa jaksaa ja uskaltaa vielä pysyä ideoivana, kertoa muista mahdollisuuksista ja kysellä, kunnes asiat lopulta saadaan liikkeelle, on luova yksilö.
Tavoitteet ja esteet
Mihin luovuuden kehittämisellä käytännössä tähdätään? Pyritään ravistelemaan urautunutta ajatuksen kulkua sekä vakiintuneita suhtautumis- ja havaitsemistapoja. Kasvatuksella pyritään avoimuuteen. Luovassa toiminnassa tarvittavat ominaisuudet, uteliaisuus, rohkeus, kyselevä asenne, ovat nimittäin kasvun myötä tulleet yleensä nitistetyiksi.
Harjoituksella näitä koulun tappamia ominaisuuksia voidaan elvyttää. Luovuuskoulutus pyrkii myös pönkittämään tietoisuutta itse luovan toiminnan merkityksestä ei vain työssä, vaan myös yksityiselämässä, luottamusta käyttää täysimääräisesti hyväksi omaa kykyä ja ideointitaitoa. Lopuksi on vielä korostettava toteutuksen merkitystä; on tajuttava ympäristön asettamat todellisuuskehykset.
Luovan ajattelun tiellä on lukuisia esteitä. On koulusta lähtien totuttu siihen, että ongelmaan on olemassa aina vain yksi ainoa oikea vastaus. Sitä analyyttisesti ajatteleva ihminen etsii ja on tyytyväinen sen löytäessään. Luova henkilö ihastuu löytäessään yhä uusia mahdollisuuksia.
Ihminen näkee myös helposti sellaisia rajoituksia, joita ei todellisuudessa ole. Rakennetaan olemattomia ennakkoluulojen aitoja itse. Luova ihminen ei jää kuvitellun esteen taakse.
Kun oikeaksi tai odotetuksi kuviteltu ratkaisu on löytynyt ihminen lopettaa hakemisen; hän mukautuu. Myöskään ilmeistä väitettä ei lähdetä asettamaan kyseenalaiseksi . Mutta kaikki "tosiasiat" eivät ole tosiasioita.
Kuinka usein versova idea onkaan niitetty pika-arvoinneilla "kuinka typeriä" tai "ei voi onnistua". Ideointimenetelmiä käytettäessä se estetään: arvostelua lykätään tuonnemmaksi. Ideoita pyritään aluksi tuottamaan mahdollisimman paljon, jopa tätä vaihetta pitkittäenkin. Villi ja mieletönkin idea voi olla kypsän ratkaisun siemen.
Korkein muuri luovan ajattelun tiellä on tyhmältä näyttämisen pelko. Harvapa haluaa joutua naurunalaiseksi. Pitämällä suunsa kiinni, ideat sisällään, varmistetaan ettei kukaan pidä hölmönä.
Kaikki peliin
Luova toiminta ei ole perinteistä älykkyyttä. Luovuutta todella kehittäessään yksilö joutuu panemaan peliin kaikkensa. Pelkkä ideointi ei riitä. Tarvitaan kykyä havaita asioita, joissa on "jotain vialla", kykyä analysoida asian kannalla olennainen tieto, kykyä suhtautua oikein lähimmäisten esille tuomiin asioihin ja vielä toimia niin, että ratkaisu hyväksytään.
Luovan prosessin ensi askel on ongelman huomaaminen, oikeastaan aavistus olemassa olevasta mahdollisuudesta. Se on suomalaisessa työelämässä todettu yhdeksi luovan toiminnan korkeimmista kynnyksistä. Ei siis synny edes ideointia eli ratkaisuvaihtoehtojen tuottamista. Sinälläänhän luovan ongelman ratkaisu on paljon muutakin kuin ideointia.
Ongelman löytämisen ja ideoinnin jälkeen on vielä omat hankaluutensa: kuinka saada ehdotusten selvittely ja käsittely yhteisössä onnistumaan.
Koulutus ja kasvatus yleensäkään eivät tue ideavuolautta, päinvastoin. Siten ideoiden tuottaminen on melkein kaikille kankeaa ilman valmennusta. Ympäristön sovinnaiseksi silottama ihminen ajaa vanhoja raiteita, uudistuksia ei synny. Kypsän ihmisen kun ei sovi haihatella.
Ongelmaa ei rajata
Luovalle ongelmanratkaisulle on ominaista, ettei ole olemassa yhtä ainoata oikeata ratkaisua, joka johdonmukaisella loogisella ajattelulla selviäisi. Itse asiassa: ei ole edes yhtä täysin rajattua ongelmaakaan, vaan on kokonainen pulmatilanne, jossa kysymys tai probleema voidaan asettaa eri tavoin. Se on jopa keino ratkaisujen hakemiseksi: sellaisia ovat todellisen elämän synteesiongelmat.
Koulussa ratkaistavilla analyyttisillä ongelmilla on yksi oikea ratkaisu, joka voidaan tuloskirjasta tarkistaa. Ongelma on valmiiksi täysin rajattu. Tulkinnanvarainen ja tarpeettomia tietoja sisältävä tehtävä katsotaan epäonnistuneeksi ja hämääväksi.
Luovuutta kehitettäessä korostetaan mahdollisimman oikeiden ongelmatilanteiden käyttämistä, "uimaan oppii vain uimalla"-periaatteen mukaisesti. "ikuisuus-ongelmilla" liikkeellelähdöstä varoitetaan.
Voidaan kuitenkin kysyä, eikö totunnaisia ajatus- ja suhtautumistapoja muutettaessa ole aika samantekevää, millä ongelmilla rohkeutta ja avoimuutta kasvatetaan. Varsinkin omat tosiongelmat saattavat olla "liian vaikeita". Aikuiskasvatuksessa motivaatio tietysti säilyy paremmin, kun käytetään todellisia ongelmia.
Luova ongelmanratkaisu edellyttää oivallusta, kerta kaikkiaan uudenlaista kytkentää ajatuksenkulussa. Tilanne hahmottuu uudella tavalla, toteuttamiskelpoisia ratkaisuja voi olla useita.
Ihmisen toiminnan pitäisi olla tavoitteellista. Vaatimus liitetään erityisesti tuotannolliseen toimintaan. Ongelmassa esiintyvä tavoite on saatava niin selkeäksi, että sen voi kirjata paperille. Tarkemmin tutkittaessa tavoite voi muuttua. Löytyy ylemmän tason ongelmia. Sellaisessa hierarkia-analyysissä paljastuu, jos yritetään ratkaista väärää ongelmaa.
Keskeinen ongelma onkin aluksi, mikä on oikea ongelma. Einstein on todennut, ettei ongelmien ratkaiseminen ole niin suuri pulma kuin niiden havaitseminen.
Viesti perille
Sekä ideoiden synnyssä että varsinkin tietojen hankinnassa on keskeinen merkitys henkilökohtaisella kosketuksella. Kysy siltä, joka tietää! Vaikkapa koulutuspäivillä. Yleensä ihmiset ovat halukkaita kertomaan kokemastaan. Eräiden käsitysten mukaan jopa yli puolet käytäntöön sovelletuista keksinnöistä on lähtenyt liikkeelle henkilökohtaisten kontaktien avulla syntyneistä idoista. Tyhmältä näyttämisen pelko vain toimii korkeana esteenä, ehkä erityisesti ujolle suomalaiselle.
Viestin perille menossakin on omat esteensä: otetaan kantaa liian varhain, sanomaan liittyy väärinkäsityksiä, puolikypsästä ideasta huomataan vain haitat, puhujaan suhtaudutaan ennakolta kielteisesti. Toisen arvostaminen on mietinnän ehdoton edellytys. Jos ihminen ei osaa kuunnella, hän ei saa omaakaan viestiään menemään perille.
Luovuuskoulutus ei ole Suomessa enää uutta. Sitä annetaan jo huomattavastikin, mutta systemaattisen koulutuksen tarve ei silti tule tyydytetyksi.
Esimerkiksi Insinöörijärjestöjen koulutuskeskus Insko on järjestänyt luovuuden kehittämiskursseja, CD-kursseja, yli kuudessakymmenessä yrityksessä. Ryhmiä on ollut neljättäsataa ja niissä osanottajia yli 2 300.
Ammattikasvatushallituksen kustantamaan CD-koulutukseen taas on osallistunut yhteensä liki kolmesataa teknillisten oppilaitosten opettajaa.
Runsaat tutkimukset vahvistavat käsitystä, että nykyinen kouluopetus tukahduttaa suurimman osan yksilön luovista kyvyistä. Toisaalta Yhdysvalloissa 1973 tehty laaja tutkimus osoitti, että luovuuskoulutuksella saadaan muutos parempaan. Tuloksia ei kuitenkaan saavuteta lyhyessä ajassa. Tässäkin oppimisessa on suvantovaiheita, jolloin jo opittua ainesta harjaannutaan käyttämään.
Onko sitten opettajien koulutuksessa aikaisemmin kiinnitetty asiaan huomiota? Ilmeisesti vasta viime aikoina. Vieläkään ei opettajien ole mahdollista kehitellä luovia oppimistilanteita. Tuloksia kun on vaikea arvostella läpikahlattujen oppimääräsuunnitelmien tapaan.
Original file name: 85tuohi_a
This file was converted with TextToHTML - (c) 1995 Logic n.v. - Kris Coppieters