85 Kirj - Gordon, Dying and creating

Gordon, Rosemary, Dying and Creating: An search for meaning. London 1978.

- MacKinon D. W. The Personality correlates of creativity: a study of American architects. Vernon, P. E. ed. Creativity. Harmondsworth 1970.
- Greenacre, P. The Childhood of the Artist: Emotional Growth. Vol ii, New York 1971
- Hillman, James, On Psychological Creativity. Art International xiii, 7 1969 s. 27
- Einstein, A: The World as I see it. London 1959.
- Arnhein, R. Toward a Psychology of Art. London 1966.
- Gordon, Rosmary, A Very Privit World. New York 1972 Sheehan, P. The Function and Nature of Imagery
- Winnicott, D. W. Playing and Reality. London 1971

1. Sosiaaliset asenteet kuolemaa kohtaan:

Kaikki persoonalliset kokemukseni painottavat olettamusta, että kuolema liittyy läheisesti kaikkeen psykologiseen kasvuun. s. 3 Ilman kuolemaa ei olisi ihmislajin biologista muuttumista, ei evoluutiota. (tr: ilman kuolemaa ei olisi elämää, ei elämän päämäärää, ilman kuolemaa pelkkä synnyttäminen johtaisi maailman täydelliseen täyttymiseen tuhoon, ilman kuolemaa ei olisi mieltä suvunjatkamisesta 941227) (onko evoluutiota toisaalta muutenkaan olemassa, voi olla kysymys ihmiskoulusta uuden syntymän kautta, pienempi muotoista "kuolemaa" ja uudelleen syntymää)

Kuolema on valmis asia ihmisen elämässä. s. 4
Puoli vuosisataa kuolema on ollut kaikkein vältellyin aihe läntisellä pallonpuoliskolla. s. 5
Syyt tähän ovat olleet:
1. fyysisen ja biologisen tieteen kehitys ja teknologian kehitys
- kuolema on lääketieteelle tehottomuuden syytä
2. dramaattinen ydinperheen muutos sekä sosiaalinen liikkuvuus. Vähän tunne siteitä toisiin ihmisiin. Kuolema suljettu sairaaloihin ja vanhainkoteihin.
3. Uskonnon ja traditionaalisten uskomusten merkityksen väheneminen. Kuolema on aivan viime aikoina noussut esiin. Syitä:
- ihmisen ja tieteen "kuherruskuukausi" on ohi: atomipommi
- kuolemalla on uutisarvoa, tv ja lehdistö
- kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että kaikesta kehityksestä ja hyvinvoinnista huolimatta kuoleman etsiminen jatkuu. Toisella tavalla kerrottuna hyvinvoinnista huolimatta esiintyy pahoinvointia, joka johtaa elämän merkityksen etsimiseen. (sanoisin, että hyvinvoinnin löytäminen ei sittenkään ole tyydyttävä päämäärä siksi etsintää)

Elämän merkitystä etsittäessä törmätään aina kahteen merkkipaaluun, syntymään ja kuolemaan. On olemassa neljä perusmyyttiä, joiden avulla etsitään vastausta kuolemattomuuteen:
1. uudelleensyntymä
2. loppumaton kasvu (puiden loppumaton elämänkierto)
3. kohtalo - kuolema ei luonnollinen osa elämää vaan kohtalosta johtuva
4. dualismi: elämä ja tieto, hyvä ja paha.

Periaatteessa tänä päivänä on kysymys siitä, että asenteiden ja suhteiden luonti kuolemaan nähden kuuluisi aiemmin erilaisten kulttuuriyksiköiden tehtäviin, mutta on nyt siirtymässä yksilötasolle.

Elämän ja kuoleman tarkoituksen etsiminen liittyy läheisesti yhteen todellisen itsen etsimisen kanssa. Freud sanoi: "Kaiken elämän päämäärä on kuolema." s. 12 (ehkä tämän voisi sanoa toisin: ainoastaan kuoleman avulla saavutetaan uutta. elämä on koulu, joka päättyy päästötodistukseen, mutta koulutus ei lopu koskaan)

Kirjoittaja on kiinnostunut ennen kaikkea kuolemasta ihmisen psyyken kokemana pelkona, fantasiana, ajatuksena, uskomuksena, odotuksena, toivona. s. 13
(onko kuolema loppu, mitä tapahtuu elämälle, jos kuolema hyväksytään, onko olemassa vain suuri kuolema. Muutos tapahtuu vain vanhan tuhoutumisen avulla, elämän pienissä asioissa. Eikö silloin ole järkevää sanoa, että fyysinen kuolemakin on vain uuden totaalisesti erilaisen esiin astumisen alkusoittoa. Mikä syntyy? Mikä kuolee? Mikä syntyy? jne.)

Suhde kuolemaan vaikuttaa henkilön kykyyn levätä, olla hiljaa ja nukkua. (kykyyn elää, luoda, oppia jne)

Puolustuskeinoja kuoleman suhteen:
1. yrittää unohtaa kokonaan
2. hyperaktiivisena ja ahkerana
3. kuolema on vain onnettomuus
4. pyrkiä identifioitumaan kuolemaan, sadisti
5. lopettaa kasvu ja kehittyminen: ei vanhene, ei kuole. s. 23-24

2. Freud, Jung ja kuoleman toive:

"Vain suurimmat sielut pystyvät murtautumaan vapaiksi kulttuurin kahleista, ja vain he näyttävät kykenevän tutkimaan 'kiellettyjä' aiheita ja näkemään toisten ja omat vajavaisuudet." Gordon, s. 26

Jung kirjoitti kirjassaan Two Essays on Analytical Psychology" seuraavasti: "... on ilmeisen selvää, että elämällä kuten kaikilla prosesseilla on alkunsa ja loppunsa, ja että jokaisella alulla on myös alun loppu." (Miksi hän ei jatkanut, että jokaisella lopulla on uusi alkunsa. Mikään maailmassa ei ole loppunut lopullisesti.)

Freud on sanonut: "Jokainen prosessi on energiailmiö." Energia on katoamatonta.

3. Kuoleman kynnyksellä

- neljän kuolevan potilaan pilottitutkimus
Seuraavat hypoteesit saavat kannatusta:
1) Elämän ja kuoleman toivo esiintyvät yhdessä psyykessä
2) niiden vaikutus suhteellisesti ottaen toisiinsa nähden vaihtelee riippuen
a. henkisestä terveydestä
b. todellisen kuoleman läheisyydestä Gordon s. 57

4. Kuoleman syntymä: joitain afrikkalaisia tarinoita

Yksilön asema kuolemaan (tämä soveltuu myös kokonaisista ryhmistä puhuttaessa) voi riippua hänen asemastaan kokonaisuus-hajanaisuus-akselilla. Jos ihminen elää hajanaisuus- ja erillisyysosassa akselia, hän pitää kuolemaa vihollisena, varkaana, tuhoajana. Jos ihminen etsii kokonaisuutta, yhdentymistä, synteesiä, hän katsoo kuolemaa vapahtajana, rauhan tuojana.

Yleisimpiä ovat tarinat ikuisesta ihmisestä. Niissä tapahtui kuitenkin aina jotain, joka muutti tilanteen. Voidaan puhua miltei universaalista myytistä. (universaalia on ihmiselle myös kohdusta syntyminen: se on joutumista erilleen Jumalallisesta olotilasta) Jung mm. on nähnyt myyttien tehtävänä olevan ihmisen turvallisuuden ja voiman antajana universaalin mysteerin edessä. (parempi pää pensaassa kuin turvattomana näkemässä liikaa) Kuitenkin ihmisellä on halu löytää järkeä elämäänsä ja merkitys maailmalle. s. 59

Yksi myyttirunko lähtee ajatuksesta, että kaksi eläintä kantaa viestiä kuolemasta ja kuolemattomuudesta. Eläimet saapuvat aina ihmisen luo siinä järjestyksessä, että kuoleman sanoma on ensiksi perillä muokaten siten asiat luonnolliseen järjestykseen.

5. Kuoleman riitit:

Riitit auttavat kanavoimaan surun ilmaisun sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Samalla ne auttavat kestämään surun.

Kolme syytä kuolevan hylkäämiseen:
1. kuoleva vie mukanaan
2. kuolevan ja ruumiin pelko
3. kuolevan silmien pelätään vainoavan.

Riittejä: ikkuna auki, peilejä peitetään, valitukset, valvominen, samoja riittejä kuin syntymässä: pesu, öljy, uudet vaatteet jne.
Itsemurhaajalta yleisesti kielletään riitit: lisäksi lapset, orjat, rikolliset. (universaali - huomaa ei eskimoilla)

Riittejä voidaan kuvat lyhyesti:
1. kaikkia muutoksia pidetään pahana: pahin elämässä on kuolema
2. rituaalien avulla yhteisö tuo julki muutoksen psykologisen vaaran.
- Yleisesti hyväksytyt riitit auttavat ja rajoittavat tunteiden ilmaisemista siten, ettei tarvitse mennä kiertämisen tai tukahduttamisen tielle.
3. riitit auttavat vähentämään epätietoisuuden tai irtautumisen tunnetta.
- Rakenteellinen ilmaisumalli
- Yhteisö on kerännyt tietoa ja kokemusta, joka auttaa ymmärtämään oman tilan, kokemuksen ja ohjaa ihmistä sekä vähentää avuttomuuden ja eristymisen tunnetta.
4. auttaa ilmaisemaan monia epämääräisiä tuntemuksia, kun rakastettu tai vihattu kuolee.
- Ilmauksia:
a. menetyksen suru
b. syyllisyys siitä, että on ehkä ollut jollakin tavalla edesauttamassa tapahtunutta
c. syyllisyys siitä, että "toinen" on kuollut ja minä elän
d. viha siitä, että on uskaltanut kuolla ja jättää toisen
e. uhka tai kuoleman kaipaus omakohtaisesti yhteen liittyen sen tietoisuuden kanssa, että itsekin on kuolevainen
f. pelko
- kuollut vetäisee mukaansa yhdessä uhkan ja kaipauksen kanssa
- että joku ryhmässä voi syyttää aiheuttajaksi
- että on tuonut ryhmään menetyksen surun ja tietoisuuden kaikkien kuolevaisuudesta
5. Riitin avulla syntyy tunne, että olemme vielä yhdessä ja avuksi kuolleelle.
- annamme apua hänen tarpeisiinsa, kun hän astuu uuteen ulottuvuuteen
- autamme löytämään tien
- avullamme ovat tervetulleita uuteen maailmaan. s. 85
6. Auttaa surijaa palaamaan elämään ja ryhmän yhteyteen ilman syyllisyyttä ja tuskaa sen vuoksi, että olemme hylänneet vainajan uuteen ulottuvuuteen. Omat kuolemantoiveet ovat tasapainotettu. s. 86

6. Psykologiset tavat käsitellä kuolemaa

(kun kuolema tunnustetaan elämämme varmimmaksi tapahtumaksi)
Yhteenveto osasta 1.

1. kukaan meistä ei tiedä millainen kuolema todella on
2. kuolema tuntuu muokatun psyykessä ei-olemisen tilaksi
3. kuolemanpelko sijaitsee egossa ja egon reaktio on kuolemantoivo. s. 94
4. vaikka kokonaisuudentoive on yli kaiken, esiintyy myös erillisyyden tarvetta, joka ei välttämättä tarkoita neutraalia toimintaa.
5. sekä kuoleman välttäminen että kuoleman etsiminen ovat tarpeita ja impulsseja, jotka tuntuvat esiintyvän kaikissa ihmisissä
6. HYVÄ KUOLEMA KUVASTAA RIITTÄVÄN HYVÄÄ SUHDETTA IHMISEEN ITSEENSÄ, JOTTA ANTAUTUMINEN HELPOTTUISI. Hyvin kehittynyt ego mahdollistaa sen, että henkilö voi kuolla oman kuolemansa.

Osa II
Kappale 1. SYMBOLIT JA SYMBOLIEN LUONTI: MIELEKKÄÄN KUOLEMISEN JA LUOMISEN PÄHKINÄ

Ensimmäinen osa viittaa päätelmään, että luominen riippuu jatkuvasta elämän ja kuoleman vuorovaikutuksesta. Symboli on usein kuvattu "sillaksi". Se yhdistää vieraan tuttuun. Jung uskoi, että symbolit ovat tiedostamattoman luonnollinen kieli. Symboleilla kuvataan asioita, suhteita ja tuntemuksia, jotka ovat niin monimutkaisia, ettei niitä pysty ilmaisemaan pelkin älyn keinoin. Mielikuvat ja symbolit ovat lähellä toisiaan.

Osa III
Kappale 1. LUOVAN PROSESSIN LUONNE

Jung on suhtautunut ihmisten potentiaaliseen kykyyn olla luovia seuraavasti: "Hän luokitteli vuonna 1929 luovuuden erääksi viidestä ihmisen perusvaistoista: luovuus, nälkä, seksuaalisuus, halu toimintaan (the drive to activity) ja refleksit." Mt. s. 129

Mielestäni T. S. Eliot on sanonut asian hienosti kirjoituksessaan "Little Gibbing": "Se mitä kutsumme aluksi on usein loppu ja lopun teko on alun tekoa. What we call the beginning is often the end. And to make an end is to make a beginning." Gordon, Rosemary, Dying and Creating: An search for meaning. London 1978, s. 129

Gordonin mukaan luovuusprosessissa on aina mysteerin elementtejä, joita emme varmaan koskaan saa täysin selville.

Mutta on mahdollista kerätä tietoja niistä olosuhteista, ulkoisista ja sisäistä, henkilökohtaisista ja sosiaalisista, joissa luovuuden mysteerio voi tapahtua.

Viime vuosina luovuus on yleensä määritelty käyttäen esimerkiksi seuraavia termejä: keksintö, tuottavuus, originaalisuus tai uutuus. Sensijaan merkittävyys, arvo tai erinomaisuus on yleensä suljettu pois.

Luovuustestien suunnittelijat ovat epäonnistuneet, sillä he ovat unohtaneet relevantteja seikkoja. Luotuutta esiintyy myös muissa kuin taiteilijoissa ja sen vuoksi nimenomaan luovuuden laatu on tärkeä seikka. Mitä sillä ymmärretään?

Erityisesti painotan luovuutta, joka esiintyy henkilön suhteessa itseensä ja erityisesti suhteessa ihmisen kasvuun ja kehitykseen. s. 129

Tärkeätä on erottaa toisistaan a) luova prosessi ja b) luovan prosessin tuote. On totta, että taiteilijat muita enemmän ovat tekemisissä ja kiinnostuneita luovuuden prosessin todellisesta kokemisesta. Taiteilijoiden avulla on mahdollista saada paljon tietoa. Tämän vuoksi joudumme olemaan kiitollisia luovan prosessin tiedoistamme taiteilijoiden itsetutkistelulle ja introspektiivisille töille.

Olennaista luovassa prosessissa on merkityksen etsiminen. Se sisältää irtautumisen tavanomaisesta ja jonkin uuden löytämisen. Se on siten erottamaton osa kyvystä herättää hämmästystä ja ihmetystä, ja rohkeudesta olla aidosti kykenevä mihin tahansa kokemuksiin, olivatpa ne miten epätavallisia tai tuntemattomia.

(Tohtori Rosemary Gordon tutki kuolemaa ja luovuutta ja tuli mm. seuraaviin tuloksiin):"Mikä rohkaisee ihmisiä luovaan prosessiin? Uskon, että se riippuu ihmisen kyvystä pistää liikkeelle vastakkaisia, mutta samalla vuorovaikutuksessa keskenään olevia ominaisuuksia: aktiivisuus ja passiivisuus, tietoisuus ja tiedostamattomuus, maskuliinisuus ja feminiinisyys, vastaanottavuus ja tuottavuus, itsekkyys ja epäitsekkyys." Gordon, Rosemary, Dying and Creating: An search for meaning. London 1978, s. 130
(mielestäni nämä eivät ole varsinaisesti luovuuden elementtejä, vaan kertomusta ihmisen rohkeudesta suhteessa itseensä, jos luovuutta on, ne ovat)

Nämä vastakohtaisuudet ovat ilmeisiä niiden tutkimuksien valossa, joita on suoritettu tutkijoiden, taiteilijoiden ja tiedemiesten keskuudessa. Eroavuuksia esiintyi arvioitaessa niiden suhteellista tärkeyttä tai suhteellista kestoa riippuen henkilöstä ja luovasta toiminnasta.

Ilmeistä on että prosessi on jatkuva. Vanhan työ osa johtaa uuteen. Nämä neljä mainittua seikkaa ovat elastisia ja vain kaavamaisia prosessin kuvaajia. (prosessi on ilmeisen jatkuva eli hänessä on jotain koko ajan ellei hän ole sitä itse ajatuksillaan tuhoamassa)

Nämä mainitut neljä tasoa ovat:
a. valmistelutaso
b. ongelman päälle nukkuminen
c. inspiraatiovaihe
c. valmistusvaihe s. 130

a. valmisteluvaihe.
Tässä vaiheessa havaitaan ongelma ja mennään sen sisään. Tällä tasolla vaaditaan nöyryyttä yhdessä päättäväisyyden kanssa. Ellei hän ole nöyrä, hän ei näe tietämättömyyttään, eikä hän opi. Tietämättömyys ei kuitenkaan saa viedä voittoa, sillä se heikentäisi oppimisen tarvetta ja johtaisi rohkeuden menettämiseen.

b. ongelman päälle nukkuminen.
Tässä vaiheessa tunnetaan törmätyn seinään. Ongelma jätetään rauhaan. Tämä vaihe on tuskallisin luovaa työtä tekevälle. Pyyde johtaa tuskan lievittämispyrkimyksiin ja tuotoksena on stereotyyppi tai paluu takaisin lähtökohtaan. Jos pyyteen kierteestä päästään, siemen juurtuu ja kukoistaa jossain alitajunnassa, pimennossa. Jos on onnea, tämä vaihe johtaa inspiraatioon.

c. inspiraatiovaihe.
Sisältää salaman välähdyksen. Idea "tapahtuu" hänelle. Vaihe tulee yllättäen ja siihen liittyy usein varmuuden tunne. Luova "tyhjyys", joka kuvaa "nukkumisvaihetta", täyttyy yhtäkkiä vastauksella, joka on kuin Jumalan armon osoitus. Tähän vaiheeseen liittyy tietynlainen passiivisuuden tunne. Ihminen on kuin sivustakatsoja, jolle tapahtuu jotain hienoa.

Max Ernst, taidemaalari

"Minun oli vain tuotettava uudelleen tottelevaisesti se, mikä näyttäytyi minulle sisälläni." Gordon Rosemary, Dying and Creating: An search for meaning. London 1978. s. 131

Garl Friedrich Gauss, matemaatikko

"Yhtäkkiä kaksi päivää sitten se onnistui. Ei siksi, että uhrasin siihen ponnistuksiani, vaan Jumalan armosta. Se oli kuin yhtäkkinen salaman välähdys. Arvoitus ratkesi." Mt. s. 131

Paul Klee, taidemaalari

"Taiteilija on puunrunko. Juurista nousee mahla ylös taiteilijaan, kukoistaa hänen kauttaan, kukkii hänen silmiinsä. Hän on puunrunko. Virran voima peittää ja aktivoi hänet. Hän toteuttaa näkemyksensä työssään. Hän ei tee mitään muuta kuin kerää ja välittää edelleen sen, mikä nousee syvältä. Hän ei tajua eikä ohjaa. Hän välittää. Hänen asemansa on nöyryyden sävyttämä. Kruunun kauneus ei ole hänen, se ainostaan välittyi näkyväksi hänen kauttaan." Mt. s. 132

d. neljäs jakso on eräällä tavalla paluuta maanpinnalle - valmistuksen vaihe
Siinä vaiheessa testataan, organisoidaan asia ja sille annetaan relevantti sekä sopiva muoto ja ilmaus. (tässä vaiheessa järki, logiikka tarttuu ideaan tai tuotteeseen ja yhdistää sen olemassaolevaan todellisuuskehykseen. Vaarana on, että uusi idea samaistetaan vanhaan, jolloin se tuhotaan. Samaan suuntaan ei voi katsoa syvemmälle katsomalla terävästi samaan suuntaa. Vanha kuoppa ei parane, jos se on väärässä paikassa ja siihen on turha uhrata uusia parannuksia ja ideoita)

Nämä neljä vaihetta osoittavat luovasta prosessista, että henkilön on voitava käyttää egonsa toimintakeinoja ja myös päästävä niistä irti. (mielestäni ainoastaan irtipääsy on tärkeää) Egon toiminnat ovat tärkeitä ensimmäisessä vaiheessa, jolloin tarvitaan tietoa ja taitoa ongelman ilmaantuessa. (kaikilla tasoilla ilmaantuu juuri sellaisia ongelmia, kuin ihminen sillä hetkellä pystyy ratkaisemaan, joten tietoja ei ylitetä. tiedemiehen ratkaisut ainoastaan näkyvät kirkkaimpina)

Samoin egon toiminnat tulivat keskeisiksi neljännessä vaiheessa, jolloin inspiraation lahjat arvioidaan ja "työ" suoritetaan niiden avulla tai niistä. (Suoritus ei ikinä yllä innoituksen tasolle, inspiraation, oivalluksen täydellisyyteen. Tuloksena on torso. Toisaalta arviointi ei ole enää luovuutta. Kyseessä on tuotteen sovittaminen vanhaan leiliin. Paraneeko uusi viini, jos se laitetaan vanhaan leiliin?)

Toinen ja kolmas vaihe ovat antautumista alitajunnalle. (Tämä on luovuuden ydin, ilman sitä ei synnyt mitään. Toisaalta voidaan pohtia sitäkin seikkaa, onko kyseessä alitajunta siinä mielessä, että on henkilön henkilökohtaisista piilotetuista tallenteista kysymys vai onko puhumassa ihmisen kautta Jumalainen tiedostamattoman osa-alue?281194) Toisessa vaiheessa normaali ajatustoiminta kytketään päältä ja huomio kiinnitetään pois ympäristöstä ja itsestä. Tuloksena on eräänlainen kaiken yhdistyminen yhdeksi "valtamerelliseksi" näkemykseksi. Kekule on sanonut: " Opetelkaamme hyvät herrat uneksimaan, ehkä silloin löydämme totuuden. Mutta olkaamme varovaisia unelmiemme julkaisemisessa ennen kuin ne ovat ymmärryksemme todentamia." (Sopivia toisten ihmisten todellisuuteen samoin kuin omaan.) (Tämä kuvaa hyvin luovuuden kastroimista.)

"Unelma" tuottaa uuden idean, mutta sen julkistaminen siinä tapauksessa, että se on radikaalisti uutta on vaarallista. Neljäs vaihe on tämän mukaan s. 132 luovuuden tuotoksen prostituointia tynkäihmisten hyväksynnän kerjäämiseksi.

A. E. Houseman, runoilija

"Juotuani oluen rauhoittaakseni aivojani lähden kävelylle. Kulkiessani en ajattele mitään erityistä, mutta mieleeni ajelehtii yhtäkkisiä, selittämättömiä tuntemuksia, joskus rivi tai kaksi värssyä, joskus enemmänkin yhdessä epämääräisen runon kokonaisnäkemyksen kanssa. Seuraavana ilmenee eräänlainen nukkuminen ja ehkä aihe kuplii uudelleen esiin. Ilmennän tilannetta nimenomaan kuplimisena, koska suggestion lähde siten aivoille tarjottuna oli kuilu." Mt. s. 133

Sen jälkeen Houseman kuvaa aivojen työtä aukkojen täyttäjänä. Aukot esiintyvät runoissa. Osa materiaalista on kuplinut tietoisuuteen osa on aukkojen hämärässä. Täyttäminen oli hänellä vakavien ponnistusten takana. Esimerkiksi eräs runo oli valmis vasta 12 kuukauden kuluttua, vaikka suurin osa materiaalista putkahti esille yhden kävelyn aikana.

A. Ehrenzweig on sanonut kirjassaan "The Hidden Order of Art", että tiedostamattomat tuotokset ovat ajattelun ja tuntemuksen raaka-ainetta. Ajattelutoiminnan on "ärsytettävä" tätä raaka-ainetta, ennen kuin se voidaan kommunikoida ympäristöön. s. 133 London 1967 (entä jos jokin "hullu" kokee jotain eikä pysty sitä kommunikoimaan, tukehtuuko hän liemeensä, kokemukseensa?) (onko olemassa kommunikoimattomia raaka-aineita?)

Egon toimintojen ja kontrollin poiskytkeminen ja itsensä johtaminen "ei-tietämisen" ja "ei-kontrollin" tilanteeseen mahdollistavat "pyhän pelon" kokemisen. Runoilija Keats on kutsunut tilaa "negatiiviseksi kyvyksi", jota hän kuvaa kyvyksi mennä sisään epätietoisuuteen, mysteereihin, epäilyksiin ilman vääristävää totuuden tai järjen tavoittelua.

Sellaiset psykoanalyytikot kuin Marion Milner ja Hannah Segel ovat kuvanneet luovaa prosessia "genitaaliseksi biseksuaaliseksi toiminnaksi", jonka yhteydessä on mahdotonta olla hyvä identifikaatio isään, joka antaa ja äitiin, joka ottaa vastaan ja kantaa lapsen. Eli luovuusprosessissa ovat soisiinsa kiinnittyneet aktiivisuus ja passiivisuus, kontrolli ja antautuminen, tietoisuus ja tiedostamattomuus.

Neumann on esittänyt teesin, että kaikki taiteilijat ovat välttämättä biseksuaaleja. Tätä väitettä tukevat MacKinonin tutkimukset amerikkalaisista arkkitehdeista. Hän sanoo, että luovimmat arkkitehdit saivat suurimmat pisteet feminiinisyydessä. Samoin Schneider kirjassaan The Psychoanalys and the Artist. New York 1950 painottaa biseksuaalisuuden tärkeyttä kaikessa luovassa toiminnassa. Gordon s. 134 Hän kuvaa luovaa prosessia kokonaisuudeksi, johon liittyy tiedostamattomasta tuleva luova purkaus ja egon siihen lisäämä luova silaus.

MacKinon D. W. The Personality correlates of creativity: a study of American architects. Vernon, P. E. ed. Creativity. Harmondsworth 1970.

Fyysinen systeemi, joka liittyy näihin (asioihin) ja muokkaa niitä on tietoisuus, jolla ei ole omaa dynamiikkaansa vaan toimii kuin vaunun rattaisto liikuttaisi jotain tärkeämpää. Hän näkee prosessin seksuaalisena luovuuden tuloksena.

Lapsen ja identiteettihelppouden teemaa on tutkinut intialainen kansantaiteilija Renaldo Maduro. Tutkimansa 155 hindumaalaria hän jakoi kolmeen ryhmään luovuuden laadun mukaan. Kaikkein luovin ryhmä muisti lapsuudenkokemuksensa selvimmin ja helpoimmin. He käyttivät useimmin lapsuuden mielikuviaan ja sanoivat, että heille luominen on kuin leikkimistä ja he tuntevat itsensä lapsiksi. Hindumaailmassa leikkiminen on ilmaus syvästä absorptiosta ja sitä kunnioitetaan suuresti. heidän mukaansa maailma luotiin Vishnun tanssiessa, leikkien ei tehden työtä.

Maduron mukaan erittäin luova ryhmä muodostui miehistä, jotka
a. omasivat erittäin rikkaan mielikuvituksen
b. pystyivät sietämään epätietoisuutta (ambiquity)
c. kykenivät erittäin monimutkaisiin symbolien tunnistamiseen
d. heillä oli sisäisen ja ulkoisen egon rajat epämääräisemmät ja he tarvitsivat vähän tiedostamattomia puolustusmekanismeja. Gordon s. 135

Lapsi tarkoittaa yleensä kasvua, kehitystä ja tulevaisuutta. Sen läsnäolo ihmisessä ilmentää lisäkehittymispotentiaalia, luovaa elämää ja jopa uusia alkuja. Kun lapseen liittyviä mielikuvia tai selityksiä esiintyy, ne viittaavat elämän eteenpäin menovoimaan ja potentiaalisten kasvumahdollisuuksien olemassa oloon.

Henkilö, jolla on joustavuutta, leikkisyyttä, syyttömyyttä, kykyä kasvaa, kehittyä ja oppia, joka pystyy kokemaan ihmeen ja (?) on luova.

Marion Milner "An Experiment in Leisure" ja A. Ehrenzweig "The Hidden Order of Art" ovat sitä mieltä, että kärsimys ja tuho ja kuolema ovat egon luovuuden mielikuvia ja symboleita. Gordon s. 136

Otto Rank "The Trauma of Birth" New York 1952 tulkitsee suuren osan taiteesta ja mytologisesta materiaalista edustavan syntymän mitätöintifantasiaa ja paluuta kohtuun. R. M. Rilke kirjassaan "The Book of Hours" London 1961 sanoo, että runoilijan kuoleman ja luovuuden kaipuun olevan ihmisen todellinen äiti. Gordon s. 138

Ehrenzweig on päätynyt seuraaviin johtopäätelmiin tutkittuaan luovuusprosessia ja taiteen tekemistä:
a. Psyykessä on alue, jossa tietty kokonaisuuden tila on vallitseva sekä kokemuksena että päämääränä.
b. Psyyke kykenee tuottamaan runollisia (poemagogici) mielikuvia. Nämä pyrkivät edustamaan luovaa prosessia ja ne aiheuttavat (induce) luovan prosessin.
c. On olemassa kuolemantoive, joka pyrkii dedifferoinnin avulla uudelleen synnyttämään yhdentymisen ja kokonaisuuden tuntemisen. Gordon s. 138
Greenacre, P. The Childhood of the Artist: Emotional Growth. Vol ii, New York 1971

Greenacre on tullut tutkimalla taiteilijoiden elämänkertoja sekä kliinisissä tutkimuksissa siihen tulokseen, että on neljä peruspiirrettä jo elämän alkuvaiheessa havaittavissa henkilössä, jonka myöhemmin havaitaan olevan erittäin luovan henkilön:
1) Keskimääräistä suurempi herkkyys sensori stimulationille. Tällöinen (sensory) kokemus on hänellä tavallisesti ekstensiivisempi ja intensiivisempi. Äidin rinnan maito, sen pyöreys, lämpö ja haju antavat voimakkaita tuntemuksia. Sen vuoksi hän reagoi helpommin myöhemminkin hajuihin, kosketuksiin, makuihin ja visuaalisiin ärsykkeisiin.
2) Epätavallinen kyky tiedostaa eri ärsykkeiden välisiä suhteita. Gordon s. 139
3) Tavallista suurempi, laajempiin ja syvempiin värähtelyihin ulottuva empatiovalmius. Tavallinen lapsi alistuu aikuisen painostuksessa helposti, mutta lahjakas puolustaa itseään sinnikkäästi painostusta vastaan ja siten kohteet ja muodot hänen sisäisessä maailmassaan pysyvät tuoreina ja elävinä.
4) Tehokas sensorimotorinen välineistö, jonka avulla hän voi ulkoistaa ja antaa konkreettisen muodon sisäisille kokemuksilleen. Nimenomaan tällä alueella koulutus voi olla avuksi rohkaisten ja valmentaen manuaalisia, motorisia ja älyllisiä taitoja. Gordon s. 140

Kappale 2. Psyykkiset toiminnat palvelemassa luovaa prosessia

Luovuuteen sisältyy yleensä vaatimus muodon antamisesta ja kohteen ruumiillistamisesta. Tämä lepää sillä ajatuksella, että aistimme, unelmoimme ja elämme aina samanaikaisesti objektin ja merkitysten maailmassa. Meillä on ilmeinen voima saattaa nämä maailmat yhteen. (Järjen ja luovan oivalluksen maailmat) Samalla kun etsimme aina uusia sopivampia muotoja sisäisten kokemustemme alati muuttuvan maailman ilmaisemiseen, Gordon s. 142 meillä on ilmeinen pakko antaa tuntemuksillemme merkitys ja tarkoitus.

Ihmisellä on voimaa vaatettaa sisäiset kokemuksensa olemassa oleviin, ulkoisiin muotoihin. (uuden tappaminen tapahtuu vaatetuksella, ei missään nimessä luovuutta)
a. sisäinen maailma halutaan ulkoisen maailman muotoihin
b. aineeton on konservoitava itselle tulevaisuutta varten
c. kommunikoimme muille tärkeitä, sanattomia, ainutkertaisia kokemuksia.

Samalla kun muodon antaminen sisäiselle kokemukselle on iloinen ja tyydyttävä tapahtuma, se kantaa muassaan pettymystä ja surua, sillä työ voi tuskin milloinkaan saavuttaa kokemuksen täydellisyyttä. (Mukana on kuolema. Työ lopetettava epätäydellisenä.)

James Hillman on esittänyt tämän seuraavasti:
"Me koemme suhteemme teokseen sekä täyttymyksellisenä, että kärsimyksenä; täydentävänä, koska Teoksen avulla luovuus sidotaan ja toteutetaan (muotoiltuna se voidaan jakaa toisille); kärsimyksenä, koska jokainen teos on puutteellinen. Pohjakangas traagisesti rajoittaa luovan kokemuksen salvetuksi toteutukseksi ... Alusta lähtien teos määrää suhteeni siihen. Se tuo minulle kärsimykseni ja toimii alusta lähtien luomisesta johtuvan kärsimykseni kasautumana. (Minä: pohjakangas = kaikki ajatukseen sidotut tuotantovälineet = san, sävel, maali tuottavat torsoja.)

Se vakavuus ja paneutuminen, jota taiteilijat ja luovat tiedemiehet osoittavat, johtaa minut ajatukseen, että ihmisen luovalla toiminnalla on paljon yhteistä uskonnollisen ja mystisen kokemuksen kanssa. Eräänä yhteistenä pyrkimyksenä on merkityksen ja muodon löytäminen. Gordon s. 143 Ihminen haluaa järjestystä ja varmuutta. Taiteilijoilla on sama toive, mutta heillä on kyky kokea ihmeitä ja outoja asioita. (= sisäinen kokemus)

Hillman, James, On Psychological Creativity. Art International xiii, 7 1969 s. 27

Einstein on sanonut: "Kaunein tunne, jonka voimme kokea on mystinen. Se on kaiken todellisen taiteen ja tieteen kylväjä. Tietää, että se, mikä on meille läpipääsemätön, todella on olemassa esiintyen korkeimmassa viisaudessa ja ylevimmässä kauneudessa, jotka meidän mitättömät aistimme voivat tajuta vain primitiivisessä muodossa - tämä tieto, tämä tunne on kaikkien todellisten uskonnollisuuksien ja taiteiden keskustassa." Einstein, A. The World as I see it. London 1959.

Uskonnollisuuksien ja taiteiden keskustassa: Einstein, A: The World as I see it. London 1959.

Toisaalta on olemassa kieltämättömiä laadullisia eroja mystiikan ja luovien taiteilijoiden sekä tiedemiesten välillä. (veikkaan ettei ämmä älyä oikein juttuja) Mystiikka on pääasiassa kiinnostunut "Jumalaisesta", "Absoluutista", "Kaikkeudesta" eli Freudin termein "oseaanisesta kokemuksesta". (mistä taitelijat, tiedemiehet, mystikot, uskovaiset ovat kiinnostuneet, eikö se ole loppujen lopuksi sama asia?) (kulkevat eri teitä päämäärä on sama)

Passiivisuus on merkittävää. Kartetaan aineellisuutta, mielikuvia. Tunne on sen muoto. (eikö kaiken takana ole ensin tunne, johon järki sitten tarttuu, lähtien viemään oivallusta väärään suuntaan) Tämä erottaa mysikon luovasta ihmisestä. Taiteilijalla on tarve yhdistää ja samalla erillisyyden tuska. (tarve on ajatusta samoin tuska) (tynkäihminen tynkätuotteineen) (mystikko on siten pitemmällä, ei ole tarvetta tuottaa) (Kirjoittaja erottaa henkilöt ainoastaan tuotoksen mukaan) (Onko tuotos oleellinen 941130)

Harold Rygg on kuvannut hienosti W. Blaken työskentelyä ja samalla sitä, miten taiteilija ja mystikko tai mietiskelijä eroavat toisistaan: " Hän (taiteilija) seuraa toimessaan intuition polkua, osittaiseen vetäytymiseen fyysisestä maailmasta, mutta sitten sen sijaan, että jatkaisi polkua lopulliseen Absoluuttiin yhtymiseen (mystikko), hän palaa takaisin." Gordon s. 144

"Eräs menestyvä taiteilija, joka oli monta vuotta tutkinut intialaista filosofiaa ja meditaatiota näki seuraavan unen: Olen menossa tapaamaan gurua. Haluan viedä lahjan. Valitsen kauneimman löytämäni timantin. Kannan sitä kädessäni pitkän matkan. Haluan ihailla sitä. Avaan nyrkkini. Kädessäni on ruskea multakokkare. Onneksi löydän pian uuden, vielä kauniimman jakokiven tien varrelta. Suljen sen nyrkkiini. Olen jo lähellä gurun asuinpaikkaa. Haluan varmistua, että lahjani on edelleen tallella. Avaan nyrkkini. Totean, ettei se ole sopiva lahja Hänelle. Jätän sen maahan. Se oli ulostemöykky." Gordon s. 145 (todellisuudessa oli lahja mikä tahansa, taideteos, jalokivi jne., se on aina absoluutin rinnalla paskaa.)

Luovat ihmiset eroavat mystikoista halussaan antaa muoto, aistiensa arvostuksessa ja ihastumisessaan ympäröivään aistilliseen maailmaan. (jotain vikaa lauseessa) Taiteilija ei uhraa ruumistaan hengelle. Hän ja tiedemiehet pyrkivät suhteuttamaan kokemuksensa ja todellisuuden (ne) toisiinsa (ja löytämään, miten ne suhtautuvat mahdollisesti toisiinsa.) Se, miten he ovat yhteydessä aineen maailmaan on erityisen tärkeää. (Uhraus on tärkeää, sukeltaminen on tärkeää, pinnalle pääsy, taiteeksi tai tieteeksi muokkaaminen on vain terapiaa ja pöljien tirkisteltävää) (tekemisen, tuotoksen tuottamisen pakko perustuu ihmisen arvorakenteeseen, ainoastaan näkyvällä teolla on merkitystä ja se vaatii konkreettisen tuotteen eli mystikot toteuttavat luovuutta ilman tuotosta tai heidän tuotteensa on immateriaalinen eli yhteys Absoluuttiin, uskonnollisesti heidän mukaansa korkein saavutettavissa oleva yhteys Jumalaan 941130)

Oivaltaminen ei ole itsessään passiivista vastaanottoa eikä visuaalinen välineistö toimi kuten kamera tai kuulomme kuin nauhuri. Kuten Arnherin on sanonut: "... kaukana siitä, että oivallukset olisivat vain passiivisia rekisteröintitapahtumia. Ne ovat rakenteen luovia toimintoja, jotka ovat kaukana pelkkien osien ryhmittelystä ja valinnasta ... Oivaltaminen on abstraktia siinä, että se edustaa yksittäisiä tapahtumia yleisten kategorioiden muotojen kautta." Arnhein, R. Toward a Psychology of Art. London 1966.

Oivallusprosessin tutkimus on siten näyttänyt mielen halun tehdä kuvia ja muotoja. sitoa kuilut umpeen ja tuottaa paras mahdollinen tulkinta annetusta aistitiedosta. (puhuu taas järjen toiminnasta oivalluksen jatkona)

EMME NÄE SIKSI KOSKAAN MAAILMAA SELLAISENA KUIN SE ON. NÄKEMISEMME MÄÄRITTÄÄ MAAILMAN TODELLISEN LAADUN JA HAVAINTOTIEDOT, ODOTUKSET JA TARPEET. Gordon s. 145
(tässä on kirjoittajan perushäikkä: hän ei näe sitä, että maailma voidaan nähdä, kun sitä ei katsota ajatuksen kehyksen läpi. Toisaalta hän on oikeassa, siinä että jos maailma nähdään näin silloin oivaltamisen tulos on maalarin työ = luovaa toimintaa)

Selvästi mielikuvat ovat eräs tärkeimmistä vaikuttajista oivalluksen sääntöjen organisoinnissa. Olen määritellyt mielikuvat seuraavasti:
Mielikuva on aistitun tiedon kuten muotojen, värien, äänien, hajujen, liikkeen, kohteiden jne. oivaltamista sellaisten todellisten, ulkoisten ärsykkeiden poissaollessa, jotka olisivat voineet aiheuttaa oivaltamisen. Tämä ei tarkoita sitä, että sellainen ulkoinen ärsyke ei koskaan menneisyydessä ole ollut läsnä eikä sitä, että mielikuva olisi riippumaton sellaisesta menneestä kokemuksesta. Mutta se tarkoittaa, että kun mielikuva sitten syntyy, ei sellainen ärsyke ole läsnä. Gordon, Rosmary, A Very Privit World. New York 1972 Sheehan, P. The Function and Nature of Imagery (aistin kalan haljun, onko se oivaltavaa vai ajatusta? Käytänkö menneisyyden tietoja hyväksi vai enkö? Jos käytän tietoja, olen jo ajatuksen piirissä, eli määritelmä on puppua)

Mielikuvat ovat universaali ilmiö. Eläimilläkin on mielikuvia. Mielikuvat ihmisellä mahdollistavat nykyoivalluksen, luokittelun, abstraktisoinnin ja yhteen liittämisen vanhan olemuksen kanssa. (tämä on aivollista toimintaa eli paskan jauhamista) Mielikuvituksen avulla ihminen voi kestää nykyisen pettymyksen tulevan tyydytyksen avulla. (näinhän se on, tämä on juuri ihmisen pöljyys) Mielikuvia ei voi kuten ajatukset pukea sanoiksi, sillä niitä ei voi suoraan kommunikoida. (tässäkin on jokin vinossa. Mielikuva on kuva, joka kuvitellaan eli ajatellaan ja se voidaan siis kommunikoida.) (Tai mielikuvassa käytetään ilmeisesti mielen kuvia ts. menneisyyden tallenteisiin liittyviä muistikuvia 941130)

Taiteen muotojen avulla voidaan murtaa se lukko, joka sulkee ihmisen sisäiseen maailmaan. Taide on kieli, joka vähiten vääristää mielikuvamaailmaa ja riippuen taiteilijan taitavuudesta on analoginen sen kanssa. (siis taide on epämääräistä kommunikointia, joka ei vääristä, koska ei pysty kertomaan tarkasti 941130) (Tuottaminen on murtautumista, eli se on ajatuksen tekemä pakko, pätemisen tai leivän saavuttamiseksi. Kokemuksen kommunikoimiseksi mäteille, jotka eivät itse voi kokea. Taide ei ikinä saavuta oivalluksen tasoa. Mielikuva ja taideteos ovat sama asia.)

Mielikuvamaailman yksityisyys toisaalta yhdessä ihmisen kommunikointihaluan ja sisäisen maailman vahvistamishalun kanssa ovat voimakkaimmat yllykkeet taiteen tekemiselle. (Tämä on totta.) Mielikuva ja mielikuvitus ovat kaksi termiä, jotka yleisessä kielenkäytössä valitettavasti yhdennetään. Tosiasiassa ne kuvaavat kahta eri prosessia. Mielikuva on aistittavan, yksilöllisen kokemuksen edustaja. (Jos mielikuva tarkoittaa oivaltamista, se on universaali tapahtuma. On vain yksi absoluutti, jos se koetaan, ei voi puhua aistimisesta, se on sama kaikilla, yksi totuus, kun mielikuvituksesta puhutaan, se on ajatuksen tuote eli taideteos on yksilöllinen harhassaan) Mielikuva on "mielikuvituksen" raaka-ainetta. Mielikuvittelussa mielikuvat kootaan ja dramatisoidaan. Ne tuotetaan siten, että ne synnyttävät tarinan, jossa on kongitiivista sisältöä, mutta ennen kaikkea tunteen pakkoa ja merkitystä. (menneisyyden tallenteiden - vanhaan leiliin) Gordon s. 146 Ne suhtautuvat kuten valokuva elokuvaan. (eli molemmat ovat silloin ajatuksen tuotosta) Mielikuvittelu ilman mielikuvia on mahdotonta. Samoin luovuus ilman mielikuvitusta. (On taas puhe tuotoksesta?)

Luova työ erityisesti taiteessa riippuu kyvystä elää - miltei samanaikaisesti - kahdessa tai jopa useammassa todellisuudessa, sisäisessä ja ulkoisessa, henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa, tietoisessa ja tiedostamattomassa. Winnicott

"Se mikä on sallittua lapselle ja jota myös aikuinen tekee taiteessa ja uskonnossa, siitä tulee helposti hulluuden merkki, kun aikuinen pistää liian kovan vaatimuksen toisten uskolle vaatien heitä yhtymään illuusioon, joka ei ole heidän. Voimme kunnioittaa illuusiokokemuksia ja jopa halutessamme muodostaa ryhmiä samanlaisten illuusioiden kokijoista. Tämä on ihmisten ryhmittämisen luonnollinen perusta." (Huom: matkailu, asuinalueen valinta, elokuvat, jne - rauha, sota, elintaso, elämisen taso) Gordon s. 147
Winnicott, D. W. Playing and Reality. London 1971

Hullu on hän, joka ei pysty huomaamaan eikä kokemaan eri "todellisuuksien" eroja ja siten hän eräässä mielessä menettää kaiken. (menettääkö: hänellä eri illuusio - mikä hyöty?)

Tasapaino muuttuu sekä henkilökohtaisesti että kulttuurin parissa koko ajan. (muuttuuko se vallankumouksellisesti vai kehittyen, jos jälkimmäinen on kyse uuden viinin laittamisesta vanhaan leiliin)

Kumpikin äärimmäisyys on pahasta. Henkilön on oltava yhteydessä ulkoiseen maailmaan ja sisäiseen maailmaan ripustautumatta kuitenkaan liiaksi kumpaankaan kyetäkseen luomaan ja leikkimään. Olen ollut kiinnostunut leikin luonteesta ja sen sekä luovuuden välisistä eroista. (onko niillä eroa) Leikki eroaa toisista toiminnoista persoonallisuuden kasvun alueilla. Muutkin toiminnat vaikuttavat persoonallisuuden kasvuun, mutta niissä se on toissijaisena varsinaisen toiminnan ollessa etualalla. Kun toiminta on työtä, sen suorituksellinen päämäärä on pääasia. Leikissä on kyse kasvusta. Gordon s. 148 Leikin päämäärä näyttää toisaalta olevan pyrkimys kokemuksien lisäämiseen. (leikki itsensä tuntemista, itsensä toteuttamista, kehittämistä, kun leikki loppuu ihminen on valmis, sanotaan - tuntee maailmansa mukamas) Leikki palvelee ennen kaikkea ITSENÄISTYMISEN prosessia, joka puolestaan liittyy suurempaan itsetietoisuuteen. Aikuisen luovassa leikissä on kysymys persoonallisuuden laittamisesta palvelemaan totuutta, kauneutta, henkeä ja tarkoituksen etsimistä. Luova henkilö etsii kommunikoinnin mahdollisuutta. Gordon s. 149 (lankeaa kommunikointiin ja pilaa täydellisyyden) Primaarinen mielikuvan päämäärä on se. Sekundaarinen mielikuva on aktiivista toimintaa. Se on sosiaalinen sopimus toisten kanssa.

Kappale 3. Luovan prosessin esteet

Uuden luonti vaatii ROHKEUTTA ja voimaa kantaa epäilyksen ja tuskan taakkaa. Jotta voidaan luoda uutta ja tuntematonta, joudutaan voittamaan tai sivuuttamaan myös ympäristön paine. Narsismi vaarantaa uuden testaamisen ja arvioinnin, kehitys vaikeutuu. Samoin se estää havaitsemasta saatua informaatiota. Se tekee hätäiseksi ja sitoutuminen tapahtuu kärsimättömästi. On oltava rauhallinen tietoisuus siitä, mitä on tapahtumassa aivan samalla tavalla kohokkaan paistamisessa. Pelko ja väärä mielikuvat tuhoavat kohokkaan. (ajatus) Poikkeavuuden pelko, tuntemattoman pelko, epäonnistumisen uhka, toisten ihmisten arvostelusta riippuvaisuus. Tällöin henkilöltä puuttuu kyky luottaa sisäiseen maailmaan luovuuden lähteenä ja kyky yrittää uudelleen ja uudelleen epäonnistumisesta huolimatta. Gordon s. 151-3

Kappale 4. Kuolema, luovuus ja transformaatio: niiden intrapsyykinen riippuvuus

Rosemary Gordon kysyy kuolemaa ja luovuutta käsittelevässä kirjassaan: "Voiko henkilö luoda, jos hän tukahduttaa kuolemasta tulevan tietoisuuden, jos hänellä ei ole tietoista asennetta kuolemaan. Jokainen muutos sisältää syntymän ja kuoleman."Gordon s. 159

Jung on esittänyt teorian taiteesta. Taideteos on joko psykologisessa tai näkyvässä muodossa. Psykologisessa muodossa taide on silloin, kun se on peräisin pääasiassa taitelijan tarpeesta ilmaista ja ratkaista jotain pakottavia henkilökohtaisia konflikteja. Näkyvässä muodossa taide saa sisältönsä mielen "takamailta" ollen täynnä sanomaa, mutta samalla jäädyttäen veren vieraudellaan. Eräissä tapauksissa se ylittää persoonalliset rajoitukset. Se ylittää luojansa. Gordon s. 160 Eräät psykoanalyytikot ovat uudelleen alkaneet arvostaa potilaiden kokemuksia hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Viime vuosikymmeninä luovuutta on pidetty sairautena. Jopa eräät luovat ihmiset ovat kokeneet kärsivänsä jostakin sairaudesta. Gordon s. 162

On totta, että monet luovat ihmiset kärsivät erilaista ärsykkeistä, depressioista, surullisuudesta, epätoivosta ja näyttävät joskus elävän kuoleman, kuolemisen ja kidutuksen maailmassa. Sairauden ja luovuuden yhdistämisessä tuntuu siltä, että jotkut neurootikot tekevät neuroosista ihanteen ja olettavat, että se on luovuuden lähde. Gordon s. 162

Tr-juttua:

(Sairaus luovuudessa:
- oivalluksen kokeminen
- oman välineen puutteellisuus
- tuotteen jatkuva epätäydellisyys
- altistuminen torson kanssa vielä torsompien arvosteluille
- rohkeuden puute, mutta silti herkkyys pistää sukeltamaan
- luovan yksinäisyys: mitä kauemmaksi menet sitä enemmän tiedät sitä enemmän kärsit)

Kiinalainen tarina:
Nuori hallitsija kulki ihanassa puutarhassaan. Hän oli haltioissaan näkemästään. Yhtäkkiä surun harso peitti hänen katseensa. "Ajattele, kun kuolen menetän tämän kaiken!" Eräs hoviherra kuuli tämän ja kuiskasi arasti: "Jos ei olisi kuolemaa, tämä palatsi ja puutarha ei kuuluisi sinulle, vaan jollekin edeltäjällesi!" Gordon s. 163

Luovuus korkeimmilla elukoilla. Jotka kuolevat hyvin, luovat hyvin, elävät avoimesti kaikilla voimillaan.

Original file name: 85gordon