85 Kirj - Bohm, Wholeness and Order

Bohm, David, Wholeness and the Implicate Order. London 1980.

1. OSITTUNEISUUS JA "WHOLENESS"

Osittuneisuus on todellisuutta sekä yhteiskunnassa että yksilötasolla. Se johtaa mielen sekavuuteen luoden loputtoman sarjan ongelmia ja estäen meitä oivaltamsta ongelmien ratkaisuja. Maailma on hajonnut eri valtioihin, uskontoihin, politikoihin, talouksiin, roturyhmiin jne. Ympäsitö nähydään erillisten osien kokonaisuudeksi. Yksilö koostuu suuresta joukosta erillisistä, ristiriitaisista osista: halut, tavoitteet, kunnianhimot, uskollisuudet, psykologiset luonteenpiirteet jne. Tämä on siinä mielessä hyväksyttyä, että tietynasteinen neuroottisuus on "luonnonlaki".

Huomutus, että näillä osilla olisi erillinen olemassaolonsa, on välttämättä illuusio. Bohm s. 1
Illuusio ei voi johtaa muuhun kuin loputtomaan konfliktiin ja hämmennykseen. Pyskimys osittuneisuudessa elämiseen on johtanut maailman tämänpäiviäisiin, havaittaviin ongelmiin: saaste, luonnon tasapainon järkkyminen, syntyvyys, taloudelliset kriisit, poliittiset kahnaukset ja sellaisen ympäristön syntyminen, joka ei ole terveellinen. Yksilötasolla ilmenee avuttomuutta ja epätoivoa.

Osittaminen on luonnista siksi, että ihminen pystyy paremmin käsittelemään osia kuin kokonaisuuksia. (tr. tajuaako Kaikkeuden vai osat 941209) Kehityksen nimissä osittuneisuus on johtanut meitä parempiin tuloksiin, mutta samalla olemme menettäneet tietoisuutemme siitä, mitä olemme tekemässä. Osittaminen on viety niin pitkälle, ettei se enää tuo tuloksia.

Osittaminen on tapa ajatella asioita. Se soveltuu käytännöllisiin, teknisiin ja toiminnallisiin kohteisiin. (tr eli suorittajamiehelle, maailman arvot ovat miesten arvoja - mitä miehet tekevät 941209) Mutta kun tapa liitetään ihmisen kuvaan itsestään ja hänen maailmankuvaansa, silloin tulokset, jotka ovat kaikkien nähtävinä puhuvat puolestaan. Kun ihmistä ohjaa osittunut maailmankuva, ihminen toimii pyrkien erottamaan itsensä ja maailman toisistaan, jotta kaikki täsmäisi hänen tapaansa ajatella. Bohm s. 2 Hän näkee ympäristössään todisteita osittumista, mutta hän ei tajua, että ympäristö on hänen ajattelutapansa tuotos. Osittuneelle maailmalle tulee ikään kuin oma olemassaolon oikeutus, riippumattomuus ihmisen tahdosta.

Ihminen on aina ollut tietoinen osittuneisuudesta. Hän on aina etsinyt kokonaisuutta, henkistä, fyysistä, sosiaalista, yksilöllistä jne. Englannin kielen sana "health" perustuu anglosaksiseen sanaan "hale", joka tarkoittaa "whole" eli kokonaista. Terve on kokonainen. Myös sana "holy" perustuu samaan kantasanaan kuin "whole". Tämä viittaa ihmisen kokonaisuuden, eheyden kaipuuseen, jotta elämä olisi elämisen arvoinen. Silti ikiajoista lähtien elämä on ollut osittunutta. Miksi näin on? (tr tämä kohta oli yksi kaikkein oleellisimpia minun ajattelulleni, koska se toi mukaan kaikkien eri alueiden yhtymisen, Maslowin lapsenomaisen luovuuden, Siegelin poikkeuksellisen potilaan, joka paranee syövästä tai on täysin immuuni taudeille tai tapaturhmille eli ikuinen terveys ja Raamatun päämäärälle eli lapsenmielisten on taivasten valtakunta eli millainen on henkiklö joka pääsee uskontomme päämäärään, Itämaisten uskontojen sekä länsimaisten alkufilosifioiden päätotuus "Tunne itsesi!", kaikki yhtyvät sanassa hale eli kun se on, ihminen on elämänsä päämäärässä eli saavuttanut Nirvanan, kokenut Suuren Kuoleman, päässyt Jeesuksen mukaan elämässä taivasten valtakuntaan. Saavuttanut sekä persoonalliset hyvän elämän tavoitteet, että kaikkien merkittävien instituutioiden ja uskomusten päämäärät 941209)

Huomio kiintitetään aluksi ajattelutapaamme. Yleensä tieteessä on kyse universaalista tavasta lähteä siitä, että ajattelumme muodostaa kuvan maailmasta sellaisena kuin se on. Tai toisella tavalla ilmaistuna ajattelumme kuvastaa objektiivista todellisuutta.

Jos ajattelu on osittunutta, me myös katsomme maailmaa osittuneena. Suuri osa ajattelusta tieteen alueella tapahtuu teoriioiden avulla. Sanan kantailmaus tulee kreikan kielestä, sanasta "theoria", josta on johtunut myös sana teatteri. Kreikkalaisen kantasana tarkoittaa alunperin "spektaakkelin tekemistä". Teoria on periaatteessa tapa katsoa asioiden sisään. Bohm s. 3 Se ei siis tarkoita sitä tiedon muotoa, joka meillä on maailmasta.

Hypoteesi-sanalla on myös kreikkalainen perustansa. Sana tarkoittaa idean laittamista järkeilyn alaiseksi tutkittaessa sen totuudellisuutta tai virheellisyyttä. Bohm s. 4

Vanhat teoriat tulevat epämääräisiksi, kun käytämme niitä uusien alueiden tarkasteluun (insight). Tämän tilanteen luonnollinen huomiointi synnyttää yleensä uusia teorioita, joilla voidaan uudelleen tarkastella kohteita. Sen sijaan, että sanoisimme, että vanhat teoriat tuhotaan, me sanomme, että kehitettiin uusi tapa katsoa kohteen sisään. On tuskin mahdollista sanoa, että täten päädyttäisiin lopulta lopulliseen absoluuttiin todellisuuden hakemiseen. Voidaan kuvitella loputonta uusien keinojen kehittämistä. Teorioita pidetään tapana katsoa maailmaa kokonaisuutena, mutta kyse ei ole niinkään asioiden absoluuttisesta todellisesta tiedosta.

Kun katsomme maailmaa teoreettisen näkemyksemme lävitse, ne tiedot, jotak saamme muokkautuvat ilman muuta teorioittemme seurauksena. Biologiassa asioita kuvataan nyt evoluutioteorian avulla. Aiemmin totuutena oli elävien olentojen kiinteä olemassaolo. Fysiikassa on edetty Ptolemaioksesta, Newtonin kautta Einsteiniin.

Kaikki kokemamme on organisoitu ajatuskategorioidemme avulla Bohm s. 5 eli tavalla, jolla käsitämme tilan, ajan, alueen, syysuhteet, jatkuvuuden, välttämättömyyden, universaalisuuden, yksityiskohtaisuuden jne. Nämä kategoriat määräävät sen, miten katselemme kaikkea. Ne ovat tietyssä mielessä teorioita. Nämä teoriat ovat kehittyneet hyvin aikaisin ihmisen taipaleella (evoluutio).

Oivaltamisemme ja ajattelumme selkeys edellyttää, että olemme tietoisia siitä, miten kokemuksemme muodostuvat sisäisten teorioittemme avulla. On tärkeää painottaa, että kokemus ja tieto ovat yksi prosessi. On väärin ajatella, että tietomme on jokin erillinen kokemus. Tätä prosessia voidaan kutsua kokemus-tiedoksi.

Jos emme ole tietoisia teorioittemme jatkuvasta muuttumisesta ja siitä, miten näkemyksemme antavat muodon yleisesti kokemallemme, näkemyksemme on rajoittunut. Jos lähestymme ihmistä kiinteän teorian pohjalta, ajatellen, että hän on vihollinen, meidän on puolustauduttava. Todennäköisesti "teorian" paikkansa pitävyys tulee käytännössä todistetuksi.

Jos uskomme teorioiden antavan meille todellista tietoa todellisuudesta, meidän on hankala ylittää olemassa olevia rajoitteita ja muuttua uusiten tosiasioiden mukaan. Tämä johtaa meidät läestymään luontoa, yhteiskuntaa ja yksilöä enemmäntai vähemmän sidotuin ja rajoitetuin ajatusmallein. Siten me ajaudumme etsimään kokemuksewta todisteita rajoitetulle ajattelutavallemme. (tr nmhn/tmnt)

Tälläinen jatkuva vakuutuksen saanti on pitämässä yllä osittuneisuutta. Ajattelumallimme johtaa todistuksen eroille ja eroavuuksille. Elämme silloin illuusiossa, että maailma todella muodostuu erillisistä osista. Me toimimme silloin myös siten, että ylläpidämme osittuneisuutta asenteittemme avulla, "totuusteoriaamme" tukien. Voimme sanoa esimerkiksi, että kaupunkien osittuminen, uskonnot, polittisest systeemit, sodat, väkivalta ovat todellisuutta. Kokonaisuus on vain ihanne, jota kohti meidän tulisi pyrkiä.

Ilmeisesti tulisi sanoa: Kokonaisuus on todellista ja osittuneisuus on seuraus ihmisen toiminnasta, illuusiomaisesta osittuneesta ajattelumallista. Ihmisen tulisi tiedostaa toimintansa. Tietoisuus tappaa. Ihmisellä on tapa nähdä ajatuksen avulla. Se ei ole kopio todellisuudesta. Eri tavat nähdä asiat ovat osittuneisuuden ilmenemismuoto. Bohm s. 7 Katsomme yhtä todellisuutta eri tavalla.

Yleisen tietoisuuden lisäksi meidän tulisi kiinnittää huomiota teorioihin, joiden avulla ilmaisemme maailmankuvanäkemyksemme. Näiden avulla ilmaisemme näkemyksemme totuudesta.

Fysiikasta on apua, koska se on tekemisissä aineen universaalin luonteen kanssa. Bohm s. 8 On oltava tarkkana teorioiden suhteen. ne eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan vaan jatkuvasti muuttuvaa näkemystämme asoishin. Ja huomion arvoista on, ttä tämäkin lause on samanlainen teoria.

Mitä voidaan tehdä osittumille? Jos mielemme on osittunut, emme kykene ratkaisemaan ongelmaa. Osittunut oivallus on suurelta osin tiedostamattoman varassa. Ratkomalla ositamme kauemmin. Bohm s. 17

On tärkeätä selvittää ajatuksen sisällön ja sisällön tuottaman ajatusprosessin suhde. Maailmankuvan osittuneisuus riippuu ajatuksen sisällöstä ja ajattelua harjoittavan yksilön ajatustoiminnasta. sisältöä ja prosessia ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat yhden kokonaisuuden kaksi osaa. Siten siis sekä prosessin että sisällön on hävittävä yhdessä. Avaimena on sisällön ja prosessin yhtyminen ja tarkkailijan sekä tarkkailtavan yhtyminen. Jotenkin on saatava ote osittumisen formatiivisesta syystä. Bohm s. 18

Kokonaisuus idän ja lännen tavasta ajatella.

Käsitellään ensin eroja idän ja lännen käsityksissä mittauksesta. Mittaaminen on meillä lännessä keskeinen maailmankuvan määrittelemisessä. Olemme kehittäneet kohteille uskoisia standardeja. Fyysisessä, sosiaalisessa ja henkisessä mielessä tietoisuus asioiden sisäisistä mitoista on nähty meillä oleelliseksi seikaksi pyrittäessä terveeseen, onnelliseen ja harmooniseen elämään. Bohm s. 20 Mitat on opittu vähitellen ja kasvatuksen yhteydessä. Ne otettiin absoluuttisina totuuksina, jotka ihmiset ovat tunteneet ikään kuin kautta aikojan. Ajatus mittaamisesta liittyy pääasiassa tiedostamattomiin tapoihin. On kuljettu pitkä matka antiikin Kreikasta, jossa Pytagora sanoi: "Ihminen on kaikkien asioiden mitta." Bohm s. 22

Idässä mittaamattomuus on pääasiallinen totuuden merkki. Siellä mittaamista pidetään vääränä. Järkeä pidetään eräänlaisena huntuna, joka peittää todellisuuden, jota ei voi tuntea aisteilla eikä sanoa eikä ajatella.

Näiden kahden kulttuurin kehitys kuvastaa niiden asenne-eroja. Lännessä on kehitetty tieteitä ja teknologiaa, kun taas idässä painotus on kohdistunut uskontoon ja filosofiaan (mittaamattomiin). Mitta on ihmisen luoma näkemys. Todellisuus on ihmisen aistien tavoittamattomissa.

Kuten on näytetty uuden näkemyksen kehittäminen osittumaan ja kokonaisuuteen vaatii luovaa toimintaa, joka ylittää vaikeudessaa tieteen uudet keksinnöt ja suuren taiteen.

Erilaisia meditaatiotapoja voidaan pitää toimintoina (jäjrjen määrittäminä), joita ihminen käyttää tavoittaakseen mittaamattoman. Tässä tilassa häviää ero itsen ja totuuden kokonaisuuden väliltä. On olemassa ristiriita, sillä mittaamaton, jos sitä on olemassa, on se, mitä ei voida tuoda ihmisen tiedon ja järjen rajoitusten takia näkyviin. Bohm s. 24 Ei ole olemassa mitään suoria ja positiivisia seikkoja, jotka ihminen voisi tehdä tavoittaakseen mittaamattoman, sillä se on ihmisen mielen ja mittareiden ulottumattomissa.

Se mitä voidaan tehdä on kiinnittää kaikki huomio ja luova energia mittaamisen kenttään kokonaisuutena. Terveys, kohtuullisuus ja meditaatio antavat vopimaa näkemiseen. Illuusion lopettaminen vaatii näkemistä: maailma ja ajatus. Tämä näkeminen onnistuu, jos on olemassa harvinaista, luovaa elämän oivaltamista.

Kun mieli on avoin näkemään ilman sidontoja, silloin lakkaa maailman käsityksemme ja koko mittaamisen kenttä tulee harmoniaan, sen osittuneisuus loppuu. Näkeminen on mittaamattoman toimintaa. Bohm s. 25

Mittaamisesta ja mittaamattomasta tulee yhden, jakamattoman eri tarkastelutapoja. Silloin ihminen näkee kokonaisuuden. Hän näkee kaiken elämästä.

3. TOTUUS JA TIETO OTETTUNA PROSESSINA

Prosessi on virta. Se ei ole koskaan sama. Tiedosta tulee helposti kuitenkin totuutuus mieluummin kuin prosessi. Onko olemassa jokin elementti, joka on vakio eli absoluuttinen totuus, joka on siten poissa prosessista.

Ajattelu ja älykkyys

Kaikki tieto tuotetaan, kommunikoidaan, välitetään ja käytetään ajattelussa. Ajattelu on aistien aktiivinen reaktio. Jos ajatus otetaan muistin reaktiona, se on silloin periaatteessa mekaaninen.

Oivaltaminen tarvitsee, oli kysymyksessä jokin tietty ajatus tai ei, toimiakseen energiaa, joka ei ole mekaanista. Kutsumme tätä enertgiaa älykkyydkeis. Viimeksi mainitulla tavalla voidaan oivaltaa uusi jäjrestys tai rakenne, joka ei ole vain mukautus jo tunnetusta tai läsnä ajattelussa. Tapahtuu yhtäkkinen ymmärryksen välähdys ja henkilö näkee koko oman ajattelunsa asiaankuulumattomuuden jonkin ongelman suhteen. Samalla erilaisen lähestymistavan yhteydessä kaikki elementit sattuvat uuteen järjestykseen. Selvästi tällaiseen välähdykseen kuuluu oivallus eikä ajattelu. Myöhemmin tulos tuodaan julki ajattelun avulla. Tällaisessa abstrakteja järjestyksiä ja suhteita koskevassa mielen oivalluksessa on mukana erottaminen ja yhdistäminen, identtisyys ja eroavuus, järjestys ja sattuma, syy ja seuraus jne. Tällaista toimintaa voidaan kutsua älykkääksi oivaltamiseksi. (tr huom! älykkyys oivalluksessa) Bohm s. 51

Puhe siitä, onko ihminen synnynnäinen tulos vai ympäristövaikutuksen tulos, on turhaa. Molemmat puhtaina linjoina ovat väärässä. Ihminen on näiden kahden vaikuttajan summa. Ihminen kykenee älykkääseen oivaltamiseen. Sen avulla hän pystyy lähestymään totuutta, joka ei ole vain mekaanisen menneisyydessä hankitun muistin ja ajattelun tulos.

Ajatus on perustaltaan materiaalinen prosessi. Ajattelu on erottamattomasti sähköinen ja kemiallinen aivojen ja hermojärjestelmän toiminta. Voidaanko silloin sanoa, että oivaltaminen on samanlainen prosessi? Minä väitän vastaan. Jos älykkyys on oivaltamisen tahaton toiminta, ei sen perusta voi olla rakenteissa, kuten solu, molekyyli, atomi tai perushiukkanen (olisiko neutroni) jne. Kaikki, mikä liittyy sellaisten rakenteiden lakien alaisuuteen, liittyy tunnettuun kenttään eli on muistissa ja on siten mekaaninen ja voidaan sulauttaa yhteen ajatusprosessin perustaltaan mekaaniseen luonteeseen. Älykkyyden todellinen toiminta on siten sen mahdollisuuden ulkopuolella, että se voitaisiin määritellä tai ehdollistaa sellaisilla tekijöillä, jotka kuuluvat mihin tahansa tunnettuun lakiin. Siten älykkyyden perusta on määrittelemätön ja tuntematon virta, joka on myös kaiken määriteltävissä olevan aineen muoto. Älykkyyttä ei siten voi johtaa tai selittää minkään tiedon (fyysisen tai biologisen) avulla. Sen alkuperä on syvemmällä ja sisempänä kuin mitä tietämämme järjestelmä voi kuvat.

Mikä on älykkyyden suhde ajatukseen? Lyhyesti voidaan sanoa, että kun ajatus toimii omin päin, se on mekaaninen, ei älyllinen. Se tuo mukanaan oman muistista vedetyn yleisesti irrelevantin ja sopimattoman järjestyksensä. Bohm s. 52 Ajatus pystyy toteuttamaan ei vain muistin sykäyksiä vaan myös älykkyyden ehdoista riippumatonta oivallusta, joka pystyy näkemään jokaisessa tapauksessa, onko vai eikö jokin ajatuslinja relevantti ja sopiva.

Voi kuvitella olemassa olevaksi eräänlaisen vastaanottimen. Kun vastaanottimen output eli tuotos syötetään takaisin inputtina eli panoksena, vastaanotin toimii omin päin tuottaen pääasiassa irrelevanttia ja merkityksetöntä säröä, mutta kun se on herkkä radioaaltojen signaaleille sen oma sisäinen sähköinen aaltoliike (ääniaalloiksi muutuneena) on samansuuntainen signaalin järjestykselle ja silloin vastaanotin aikaansaa merkityksellisen järjestyksen, joka on perua sen oman järjestelmän ulkopuolelta, vaikkakin syntyy liike, joka on sen oman systeemin tasolla.

Voidaan ehdottaa, että älyllinen oivaltaminen, aivo ja hermojärjestelmä reagoivat suoraan järjestykseen, joka on universaalissa ja tuntemattomassa virrassa, jota ei voida laskea alas sellaiseen muotoon. (tr. minusta Bohm sekoilee termiensä kanssa. motiivi hänen käyttämälleen älylliselle oivallukselle jää hämäräksi, miksi hän ei tyydy pelkkään oivaltamiseen sen epämääräisyyden vuoksi, älyllinen tuo siihen aina mukaan ajatuksen ajattelemisen, ilmeisesti hän haluaa olla älykkääksi leimattu, hänelle ei riitä että hän on hyvä oivaltaja. kun hän jättää pois älykkyyden etuliitteen oivaltavan, hän puhuu älykkyydestä edelleen oivaltavana eli ajatuksen järjestelmän ulkopuolisena, minä puhuisin hänen käyttämiensä sanojen asemasta, oivaltamisesta ja ajattelusta, jos ajatus on päällä oivaltamista ei tapahdu, kun ajatus hiljenee ihmisellä on mahdollisuus oivaltaa olla yhteydessä Suureen Järjestelmään, ajatteleva ihminen voi olla laadullisesti tyhmä tai älykäs eli älykäs on ajattelu-järjestelmän huippu, siis jos järjestelmä ei loppujen lopuksi ole minkään arvoinen, ei älykkyyskään ole minkään arvoinen tai toisarvoinen. älykkään vastakohta on oivaltavan ihmisen Laatu eli silloin on puhe Viisaudesta, joka ei ole välttämättä tuotannollinen lahja, älykkyys on aina sidoksiksi tuotantoon eli tekemiseen, tuotteeseen, Viisaus voi olla puun juuressa makoilua. (Huom Markku jos ole päässyt tänne asti, ymmärrät ehkä sen motiivin miksi minä sinua kehuin Kasvunpaikassa, kyse oli sinun psykologisesta sivelystä, jossa sinä koit saavasi positiivisen palautteen, koska muut ilmeisesti kunnioittivat sinua ja sinä koit itsesi hyväksi, älykkyys ei ole minulle kuin piina perseessä jos ihmisellä ei samanaikaisesti ole myös oivaltamisen eli Viisauden lahjaa) 941209)

3. Asia, esine (thing) ja ajatus

Olettakaamme, että syntyy uusi ajatus - materiaalinen prosessi, jolla on merkitystä ja liikkuu samansuuntaisena älyllisen oivalluksen kanssa. Tällöin joudumme tutkimaan ajatuksen ja todellisuuden suhdetta. Yleisesti uskotaan, että ajatuksen sisältö on eräänlaisessa heijastuvassa vuorovaikutuksessa "totuuden" kanssa. Ehkä se on eräänlainen kopio tai mielikuva tai ehkä asioiden "kartta" tai ote asioiden oleellisesta, sisäisistä muodoista.

Onko yksikään näistä näkemyksistä oikea? Eikö kysymys kaipaa lisäselvennyksiä? Sillä sehän edellyttää, että me tiedämme, mitä se tarkoittaa "totuudella" ja mitä se tarkoittaa todellisuuden ja ajatuksen välisellä erolla. Juuri tämä on seikka, jota ei kyllin ymmärretä.

Asia-Thing-sana = nousee erittäin voimakkaasti yleistyksestä, joka liittyy jonkin muotoiseen häipyvään tai pysyvään olemassaoloon, joka tulee määritellyksi tai rajatuksi ehoin.

Todellisuus-Reality-sana = tulee latinankielisestä sanasta "res", joka tarkoittaa "thing'iä", asiaa. Reaali on thing, asia. Reality tarkoittaa siten asiallisuutta, esineellisyyttä eleensä tai jonkin asian olemisen laadullisuutta. "Res" tulee verbistä "reri", joka tarkoittaa ajattelemista. Joten "res" on itse asiassa se mistä ajatellaan.

On luonnollisesti implisiittistä, että se mistä ajatellaan olisi olemassa irrallaan ajatusprosessista tai toisella tavalla sanottuna, luodessamme ja säilyttäessämme idean ajatuksen luomana, henkisenä mielikuvana siitä, me emme täten luo ja säilytä "todellista asiaa". Kuitenkin "todellinen asia" on ajatuksemme termien ehdollistama. Luonnollisesti "todellisessa asiassa" on enemmän kuin mitä ikinä ajatuksemme sisällöllä voimme siitä ilmaista. Tämä voidaan todistaa aina lisätarkkailulla. Lisäksi ajatuksemme ei ole yleisesti täysin oikea, joten "todellisen asian" voidaan otaksua osoittavan käyttäytymistä tai ominaisuuksia, jotka ovat vastakkaisia joillekin ajatuksemme siitä muodostamille ilmentymille. On olemassa keinoja, joilla voidaan osoittaa, että "todellinen asia" on riippumaton ajatuksesta.

Asian ja ajatuksen suhteen pääindikaattori on, kun joku ajattelee korrektisti tietystä asiasta. Tämä ajatus voi ainakin tiettyyn pisteeseen saakka ohjata henkilön toimintaa suhteessa asiaan, tuottaakseen tilanteen, joka on harmoninen ja vapaa vastakohdista ja hämmennyksestä. Jos asia ja ajatus siitä perustuvat yhteen määrittelemättömään ja tuntemattomaan kaikkeuden kokonaisuuden virtaan, silloin pyrkimys suhteen selvittämiseksi on sen olettamuksen rajalla, että ajatuksella on heijastuksellinen vuorovaikutus asian kanssa. Bohm s. 54 Tarkastelu menetää merkityksensä, sillä sekä ajatus, että asia muodostavat abstraktion kokonaisprosessista. (ovat osa samaa todellisuutta, samassa järjestelmässä) Syys siihen, miksi nämä muodot ovat suhteessa toisiinsa, voi perustua siihen pohjaan, josta ne nousevat, mutta ei ole keinoa keskustella tällä pohjalla heijastuvasta vuorovaikutuksesta, koska heijastava vuorovaikutus vaatisi tietoa ja pohja on tiedon ulottumattomissa.

Tarkoittaako tämä sitä, ettei ole olemassa mahdollisuutta nähdä asian ja ajatuksen suhteen sisälle? Se on mahdollista, mutta se vaatii kysymyksen tarkastelua toisella tavalla.

Ajatellaan mehiläisen tanssia sen ilmaistessa toisille mm. mettä sisätlävien kukkinen suunnan. Tanssi ei todennäköisesti tuo mehiläisille tietoa. Se on toimintaa, joka sisältää osoittajan, indikaattorin, joka johtaa mehiläiset toimimaan tietyllä tavalla. Tämä toimi ei ole erillään muista medenkeräämistoimista.

Ajatus on ikään kuin "mielen tanssi", joka toimii ilmaisevasti, jos se suoritetaan oikein, johtaa se harmoniaan ja koko elämän kokonaisjärjestykseen.

Tavallisten asioiden (ruoka, vaatetus, suoja, terveys jne.) puitteissa on ilmeistä, mitä tämä harmonia tarkoittaa, mutta ihminen yleensä etenee näiden seikkojen ohi. Aikojen alusta saakka ihminen on halunnut ymmärtää asioiden alkuperän ja niiden yleisen järjestyksen sekä luonteen. Sama on pätenyt myös uskonnossa, filosofiassa ja tieteessä. Tämä alue liittyy ajatukseen, joka sisältää "kaiken olevaisen kokonaisuuden".

Ehdotan tässä, että tällainen kaikkeuden tajuaminen ei ole heijastava vuorovaikutus "ajatuksen" ja "todellisuuden kokonaisuuden" välillä. Paremminkin sitä voidaan pitää taiteen muotona, runoutena, joka johtaa meitä kohti koko "mielen tanssin" järjestykseen ja harmoniaan. Bohm s. 55

Ei siis pidä selittää sitä, mikä antaisi meille tietoa ajatuksen ja asian suhteesta tai ajatuksesta ja "kokonaistodellisuudesta". Mieluummin tarvitaan ymmärtämisen akti, jotta näkisimme kaikkeuden todellisena prosessina, joka oikein suoritettuna tuo harmonian ja järjestyksen kaikkiin toimiin yhdistäen sekä ajatuksen että sen mitä on ajateltu samaan liikkeeseen, jossa ei enää tapahdu niiden analysointia erillisinä osina.

4 AJATUS JA EI-AJATUS

On selvä, ettei perimmältään ajatusta ja asiaa voi analysoida erillään. On tehtävä ero toden ja pelkän ajatuksen välillä ja siksi mielikuvitus tai illuusio on ehdottoman välttämätöntä ei vain onnistumisen vuoksi tiettyjen asioiden yhteydessä, vaan myös, jotta pitkällä tähtäyksellä voisimme säilyyttää mielenterveytemme. On siis ilmeistä, että tällaisia erottelua on pakko tehdä ainakin ajoittain.

On hyödyllistä käsitellä sitä, miten sellainen ero voi syntyä. Lapsen on vaikeaerottaa ajatustaan asiasta. Jossain vaiheessa hän havaitsee eron ajatuksen ja todellisuuden välillä. Alkuihminen on varmasti ollut samassa tilanteessa. Hän alkoi rakentamaan käytännöllistä, teknistä ajattelua asioiden käsittelemiseksi. Näistä ajatusmielikuvista tuli intensiivisiä ja niitä ilmeni yhä useammin. Samoin hän halusi harmoniaa ja tasapainoa elämäänsä ja hän kehitti ajatuksen kaikkeudesta. (tr. on hakoteillä siitä miten se kaikki muodostu. Ihminen tekee asioita ei sen vuoksi että hän tekee päätöksen, vaan siksi, että sattui tekemään asian, ja se tuntui mukavalta. siksi siitä tulee tapa. Näin syntyvät kaavat ja tavat.) Tässä viimeksi mainitussa tilassa ajatus ja asia alkoivat sekaantua. Bohm s. 56

Alkuihminen ryhtyi ajattelemaan luonnonvoimista ja jumalista. Taiteilijat tekivät realistisia kuvia eläimistä ja jumalista. Niissä ajateltiin olevan maagisia voimia. Ajatus oli jo niin voimakas, että hän ei enää pystynyt erottamaan henkisiä mielikuvia todellisuudesta. Tämä kokemus johti myös tutkimaan eroa, Kuka minä olen. Mikä on suhde ihmisen, luonnon ja jumalien välillä. Sillä on varmasti erittäin hankalaa olla koko ajan epätietoisena sen suhteen mikä on totta ja mikä ei. Tällainen tilanne olisi perimmältään kestämätön, sillä se tekisi mahdottomaksi lähestyä rationaalisesti käytännön ongelmia sekä se riistäisi elämältä merkityksen.

Alkaa systemaattinen eron selittäminen. Pian ei riitä pelkän eron näkeminen. On tarpeen tuntea ero universaalisti. Ehkä silloin alkuihminen tai lapsi on kokenut sävähdyksenomaisesti asian totuuden. Mahdollisesti hän ei ole ilmaissut sitä verbaalisesti: Ajatus on eristettävä kokonaisuudessaan siitä kokonaisuudesta, joka ei ole ajatusta. Hän on erottanut ajatuksen ei-ajatuksesta.
- Ajatus ei ole ei-ajatus. (ovat eri asioita ja täysin toisensa poissulkevia)
- Kaikki on joko ajatusta tai ei-ajatusta. (ne kattavat kaiken)
(tr lapsi ja aikuinen samoin kuin alkuihminen ja nykyaikuinen eroavat toisistaan siinä, että edellisille on olemassa ei-ajatuksellista järjellistä olemista, mutta jälkimmäinen luottaa vain ajatukseen ja että vain tekemisellä ja sen hedelmillä on arvoa - se mikä on sillä on arvo, se millä ei ole arvoa sitä ei oikeastaan toimita pitää olevaisenakaan 941210)

Tietyssä mielessä todellinen ajattelu alkaa tällä erolla. Ellei tätä ymmärretä, ei tajuta mitä ajatus on, mitä tapahtuu. Tämä askel, jolloin ajatus todella alkaa on ehkä ihmisen ensimmäinen ajatus sen sisällön kokonaisuudesta. Bohm s. 57

Ei-ajatus on tavallisesti ymmärretty samaksi kuin totuus.

Se sisältää joka meillä on muistissa jatkuvasti virtaa ympäristöön ja tulee sen oleelliseksi osaksi. Sisältä joka alunperin oli ympäristössä, tunkeutuu muistiin ja muodostuu sen olennaiseksi osaksi. Tällöin prosessi, jossa ajatus (muisti) ja yleinen ympäristö ovat yhdessä on ilmiselvästi ympyrän muotoinen.

muisti ympäristö
- nuoli lähtee ympäristöstä ja menee muistiin
- nuoli lähtee muistista ja menee ympäristöön Bohm s. 58

Ympyrä sisältää ajatusten kommunikoinnin toisten ihmisten kanssa. Ihminen on toisen ihmisen ympäristöä. Tämä kommunikointiprosessi kulkee kauas menneisyyteen. Milloinkaan ei voida sanoa, että ajatusprosessi alkoi tai loppui. Se on katkeamaton kokonaisliike. Se ei kuulu kenellekään tietylle ihmiselle, ajalle, paikalle tai ihmisryhmälle.

Muistin reagointitapa, hermo, tunne tai lihasärsyke ja reagointi ympäristön kanssa osoittaa, että ajatus on ei-ajatus. Kääntäen ei-ajatus on ajatus. Siten "todellisuus" todella on sana, jossa on tiettyä ajatussisältöä. Jos toisaalta todellisuus on tuntematon ja määrittelemätön kokonaisvirta, miten voimme olla varmat, että se on olemassa. Ainut vastaus on, ettemme todella tiedä. Bohm s. 59

Voimme sanoa, että todellisuus ei ole mikään asia, eikä se myöskään ole kaikkien asioiden kokonaisuus. Bohm s. 60
T is NT
NT is T
- kaikki on sekä T että NT (ilmeisesti true ja not-true)
(virtaavat soisiinsa yhdessä katekamattomassa prosessissa, jossa ne ovat lopulta sama)
- kaikki on joko T tai NT
(lopullinen pohja on tuntematon ja siksi ei eriteltävissä T:ksi tai NT:ksi tai muulla tavalla)
T ja NT eivät ole asioiden nimiä.

On äärettömän tärkeää, ettei mitään muistista johtuvaa liikettä ohiteta tai jätetä tiedostamattomaksi. Bohm s. 61

Ajatusprosessin tiedostamaton osittaminen johtaa kaiken oivaltamisen vääristymiseen. (tr oikein, jos tarkoitetaan, että oivaltaminen on aina puhdasta, mutta sen voi saastuttaa ajatusprosessi napatessaan sen myllyynsä, oivallus on aina Kaiken Näkemistä Salamannopeasti)

Lisäksi tulee feedback, joka johtaa toisiin irrelevantteihin ajatuksiin "itsenäisestä todellisuudesta". Nämä ajatukset muodostavat lisää muistiinpanoja, jolloin "itsenäisestä todellisuudesta" tulee itseään ylläpitävä prosessi, jota on hankala murtaa. Tällaiset feedbackit sekoittavat mielen koko toiminnan. Bohm s. 62

KOKO KIRJAN LÄPI KESKEINEN TEEMA ON OLEMASSAOLEVAN KAIKKEUDEN EHKÄ KOKONAISUUS, JAKAUTUMATTOMANA, RAJOITTAMATTOMANA VIRTAAVANA LIIKKEENÄ.

8. AINE, TIETOISUUS JA NIIDEN YHTEINEN PERUSTA

On olemassa suhteellisen itsenäinen, säännöllisesti toistuva, vakaa osakokonaisuus (sub-totality), joka muodostaa eksplisiittisen järjestyksen. Tämä on se järjestys, jonka kanssa me tavallisesti olemme yhteydessä jokapäiväisien kokemuksiemme kanssa (tieteen välineet ovat laajentaneet sitä tietyin tavoin). Tässä järjestyksessä on esimerkiksi muisti eli menneet tapahtumat, jotka yleensä jättävät pysyvän jäljen. Bohm s. 207 Tämä jälki voi muuttua, miltei rajattomasti. Jäljen avulla voimme purkaa menneisyyden hetkien mielikuvat. Kaikki mitä talletetaan pakataan aivosoluihin ja nämä ovat osa ainetta. Tietoisuuden eksplisiittinen ja esitetty järjestys ei eroa perusteeltaan aineesta. Tietoisuus ja aine kuuluvat samaan kokonaisuutena olevaan implisiittiseen järjestykseen. Millainen tämä suhde on?

Alamme käsitellä yksilöä suhteellisen itsenäisenä osakokonaisuutena. Jos hänen kokonaisprosessinsa (fyysinen, kemiallinen, neurologinen, henkinen jne.) on tasapainoinen, hän voi olla olemassa tietyn ajan. Tässä prosessissa ihmisen fyysinen tila voi vaikuttaa tietoisuuden sisältöön monella tavalla. Kääntäen tiedämme, että tietoisuus voi vaikuttaa fyysiseen tilaamme (veren kemia, lihakset, sydämen syke). Bohm s. 208

Tätä ruumiin ja mielen yhteyttä kutsutaan yleisesti psykosomaattiseksi vuorovaikutukseksi. Yleensä sanaa käytetään siten, että syntyy ajatus ruumiin ja mielen erillisyydestä. Toisaalta toimimme aivan kuin niitä yhdistäisi jonkinlainen vuorovaikutus.

Implisiittinen järjestys pitää sisällään ajatuksen, että mieli kuuluu yleisesti ottaen samaan järjestykseen kuin aine ja ruumis vielä kuuluu siihen vielä selvemmin. Ruumis syleilee sisäänsä ei vain mielen vaan myös jossakin mielessä koko materiaalisen universumin. Tämä tapahtuu aistien kautta sekä sen seikan kautta, että ruumiin atomit ovat todellisuudessa rakenteita, jotka esiintyvät läpi avaruuden.

Olen esittänyt aiemmin, että syvempi ja sisempi todellisuus ei ole mielen eikä ruumiin, vaan vielä korkeamman asteisen todellisuuden, joka on noiden kahden yhteinen pohja ja joka luonnostaan on molempien ulottumattomissa. Ne molemmat ovat suhteellisen itsenäisiä polveutumia korkeamman asteisesta perustasta, jossa mieli ja ruumis ovat lopulta yksi.

Tällä korkeamman asteisella perustalla vallitsee implisiittinen järjestys. Korkeamman asteisen perustan päästessä vaikuttamaan mieleen ja ruumiiseen, ne muuttuvat erilaisiksi kuin aiemmin. Emme sano, että mieli ja ruumis vaikuttaisivat kausaalisesti toisiinsa, vaan että molempien liike on tuosta yhteisen korkeamman asteiseen perustan projektioista. Bohm s. 209 Jokainen mainituista elementeistä (mieli, ruumis ja aine) ovat heijastuma vielä suuremman kokonaisuuden osakokonaisuutena.

On väärin sanoa, että jokainen yksilö on erillinen kokonaisuus, joka on vuorovaikutuksessa toisten yksilöiden ja luonnon kanssa. Kaikki ovat heijastumia yhdestä kokonaisuudesta. Kun yksilö ottaa osaa tähän kokonaisuuden prosessiin, hän muuttuu perusteellisesti juuri tässä toiminnassa, jossa hänen päämääränsä on muuttaa sitä todellisuutta, joka on hänen tietoisuutensa sisältö. Se, ettei ihminen ota tätä huomioon, johtaa ilmiselvästi vaikeisiin sekaannuksiin kaikessa ihmisen tekemisessä.

Jos ajatellaan tietoisuutta, näyttää siltä, että se sisältää neuro-psykologista prosessia (jota emme yleisesti tiedosta) vielä syvemmällä olevan tuntemattoman taustan (= lopullinen tuntematon tietoisuus), jota voidaan nimittää siksi energian "mereksi", joka täyttää herkästi oivalletun "tyhjän" avaruuden. Eräässä mielessä "tiedostamattoman" taustaidea on sama kuin Freudin "oseaaninen tunne". Tämä syvyys sisältää sekä eksplisiittisen että implisiittisen sisällön. Samalla tavalla kuin suunnaton energiameri avaruudessa on läsnä oivalluksellemme tiettynä TYHJYYDEN tai AINEETTOMUUDEN (nothingness) tunteena, on eksplisiittisen tietoisuuden suunnaton "tiedostamaton" tausta kaikkine ilmentymismuotoineen olemassa. Eli se voidaan aistia tyhjäksi, jossa tavanomaisen tietoisuuden sisältö on vain tomuhiukkanen.

Miten aika liittyy aineen ja tietoisuuden kokonaisjärjestykseen? On tunnettua, että suoraan aistittuna ja koettuna tietoisuudessa aika on erittäin muuttuvainen ja riippuvainen olosuhteista. Tietty hetki voi tuntua lyhyeltä tai pitkältä eri henkilöistä tai samasta henkilöstä riippuen tilanteeseen liittyvästä mielentilasta. Bohm s. 210

Toisaalta vaikuttaa siltä, että fysikaalinen aika on absoluutti eikä riipu tilanteista tai ehdoista. Kuitenkin eräs tärkeimmistä suhteellisuusteorian osista kertoo, että fysikaalinen aika on suhteellinen, koska se vaihtelee tarkkailijan nopeuden mukaan. Vaihtelu on olemassa kun lähestytään valon nopeutta. Mielle on tärkeää suhteellisuusteoriasta se, että tarkkaa eroa ei voi pitää avaruuden ja ajan välillä.

Kvanttiteoria sanoo, että elementit, jotka ovat erillään avaruudessa, ovat yleensä ei-kausaalisesti ja ei-paikallisesti korkeamman asteiseen todellisuuteen liitettäviä projektioita. Siitä seuraa, että hetket, jotka ovat erillään ajassa ovat myös tämän todellisuuden samanlaisia projektioita. Tämä johtaa perustavanlaatuiseen ajan merkityksen tarkistamiseen. Sekä tavanomaisessa tietämyksessä että fysiikassa aikaa on yleensä pidetty primaarisena, itsenäisenä ja universaalisti käyttökelpoisena järjestyksenä ehkä kaikista tuntemistamme perustavanlaatuisimpana. Nyt esitetään, että se on toisarvoinen ja kuten avaruus, se voidaan määritellä korkeamman asteisella perustalla. Aikaa voidaan käsitellä moniulotteisen todellisuuden heijastumana peräkkäisiin hetkiin. (tr. onko nyt, nyt jne.) Tällaista heijastumaa voidaan pitää paremmin luovana kuin mekaanisena. Luovuudella tarkoitan vain uuden sisällön alkua, joka purkautuu peräkkäisiksi hetkiksi.

Liike on perustaltaan uuden sisällön luova alku projisoituna moniulotteisesti perustasta ja on vastakohta sille, mikä on mekaanista. Se on suhteellisen itsenäinen osakokonaisuus, joka voidaan abstrahoida siitä, mikä perustaltaan on purkautumisen luova liike.

Evoluutio:

Sana on liian mekaaninen. Pitäisi sanoa, että erilaiset toisiaan seuraavat elämisen muodot purkautuvat luovasti ja siten, että jälkimmäiset jäsenet eivät ole täysin johdettavissa aikaisemmista sellaisen prosessin kautta, jossa vaikutus tulee jostain syystä. Tämä purkautumisen lakia ei voi täysin ymmärtää ilman äärettömän suuren moniulotteisen todellisuuden ottamista kuvaan, josta se on heijastus. Kosmos, aine, elämä ja tietoisuus ovat yhteisen perustan heijastumia. Tämä on kaiken perusta. Bohm s. 212 Vaikka emme tarkoin tiedä tai oivalla tätä perustaa, se on silti tietoisuudessamme

Original file name: 85bohm