Bakhtin, Mikhail, Problems of Dostoevsky's Poetics. ?????
Karnevaalien juuret ovat löydettävissä syvältä ihmisen perusajattelusta. Karnevaalit ovat kehittäneet kokonaan oman symbolikielen ja konkreettiset hyväksytyt muodot. Ne ovat loistavia näytelmiä ilman näyttämöä, eikä niissä esiinny jakoa näyttelijöihin ja katsojiin. Kaikki ovat aktiivisia osallistujia.
Karnevaalissa ei näytellä vaan eletään karnevaalielämää, sen omien lakien mukaan. Periaatteessa voidaan sanoa, että karnevaalielämä on nurinniskoin käännettyä, naurettavaksi tehtyä jokapäiväistä elämäämme. Normaalisti olemassa olevat elämän arvot kumotaan karnevaalihumussa ja ennen kaikkea hierarkkiset järjestykset siirretään sivuun. Tavanomaiseen elämään liittyvät pelot, kunnioitukset, kuuliaisuus sekä käyttäytymissäännöt lakkautetaan. Varsinkin kaikki ne jokapäiväisen elämän asiat, jotka ovat tavallisesti siirretyt kansalaisen ulottumattomiin, eristetyt esimerkiksi hallinnollisen hierarkian yksinoikeudeksi, otetaan mukaan karnevaalielämään.
Karnevaaleissa voidaan ajatella olevan neljä karnevaaliasennetta: ihmisten yhdistäminen, yltiöpäisyys, vastakohtien yhteen liittäminen ja häpäiseminen nauraen. s. 101
Ihmisten yhdistämisellä pyritään vapaisiin ja tuttavallisiin kontakteihin, mutta luovaan ilmapiiriin. Organisoiduissa massaesityksissä ihmiset tavoittavat vapaan karnevaali-ilmehdinnän, -liikehdinnän ja -kielen avulla välittömän tunnelman.
Eräänlaisena ydinasenteena karnevaaleissa on yltiöpäisyys. Ihmisluonnon piilevät piirteet pyritään saamaan pinnalle ja niiden avulla kehitetään konkreettisia, sensuelleja käyttäytymismuotoja.
Kolmantena piirteenä karnevaaleissa on vastakohtien yhdistäminen. Normaalissa jokapäiväisessä elämässä me pyrimme eristämään pahan ja hyvän tyyppiset vastakohdat toisistaan ja keskittymään pelkästään miellyttävän puolen vaalimiseen. Karnevaaleissa nämä "vapautetut", tutut asenteet, arvot, ajatukset, ilmiöt tai asiat yhdistetään samaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi samassa yhteydessä esiintyy pyhä ja pakanallinen, ylhäinen ja alhainen, suuri ja pieni, viisas ja tyhmä, siunaus ja kirjous, huippu ja pohja, ylistys ja parjaus, elämä ja kuolema jne.
Neljäntenä karnevaaliasenteena on häpäiseminen. Kaikki mahdollinen häpäistään, lyödään maahan ja tehdään naurettavaksi. Toimenpide liittyy yhteen maan ja ruumiin uudenluontiin ja sikiämisvoimaan.
Keskeisin osa karnevaalitapahtumassa on erilaisilla valekruunauksilla ja kruunusta luopumisilla. Toiminnoilla kuvataan karnevaalin asennetta maailmaan. Kruunaus ja kruunusta luopuminen on tapahtumana kaiken tuhoamisen ja kaiken uudistumisen esitys. Ne kuvaavat lyhyelle jaksolle rakennettuna. kaikelle elämälle välttämätöntä luovuutta, muutosta ja uudistumista, kaikkien systeeminen, järjestysten, auktoriteettien ja hierarkioiden hullua suhteellisuutta, syntymää ja kuolemaa sekä kuoleman kautta mahdollistuvaa uudelleensyntymää. Kruunaukseen liittyy heti sen käynnistymisestä lähtien tausta-ajatuksena pakollinen kruunusta luopuminen. Syntymää varjostaa alusta lähtien kuolema. Kaikissa karnevaalisymboleissa on mukana negaatio, kuolema. Kruunun pois ottaminen on aivan kuin kruunauksen loppusilaus, erottamaton osa sitä. Riistossa ilmenee kuolemaan sisältyvä luovuuden ja uudistumisen ajatus.
Karnevaali ei tee mistään asiasta absoluuttista, vaan se
julistaa kaiken suhteellisuuden hauskuutta ja härskiyttä.
Absoluuttinen negaatio samoin kuin absoluuttinen vahvistaminen ovat
karnevaaleille, samoin kuin niiden pitäisi olla kaikelle
myös elävässä elämässä,
tuntemattomia. Jos esimerkiksi kruunaaminen ja kruunusta luopuminen
ovat ajatuksellisesti, ehdottomasti erossa toisistaan, niiden
karnevaalinomainen merkitys hukkuu.
(Todellisessa elämässä kruunaamisesta,
vahvistamisesta, misseydestä, valtakirjan saannista, kätten
päälle panemisesta, vaaleista jne. tulee ikuisuusasia,
ikuinen nautinnon lähde.)
Karnevaaleissa kuoleman ja siten uudistumisen mahdollisuuden tarjoa nauru. Nauru on ase. Useimmiten naurunalaiseksi joutuvat korkeimmat maalliset ja hengelliset auktoriteetit sekä kansan pyhimmät uskomukset eli arvot, asenteet ja totuudet. Perusajatuksena toiminnassa on pakottaa nämä kohteet uudistumaan. Kaikki karnevaalien rituaalinaurut liittyvät siten kuolemaan ja uudelleensyntymään. Ne esiintyvät asiallisesti aina yhdessä lisääntymisaktin sekä lisääntymisvoiman symbolien kanssa.
Rituaalinauru on reaktio auringon jumaluuden, maailman ja ihmiselämän kriiseihin. Sen juuret ovat syvällä antiikin ja keskiajan naurupribileegioissa. Paljon on ollut ja on edelleen luvallista naurun muodossa.
Karnevaalin luonne on parodia, ja se kuvaa siten karnevaalin asennetta maailmaan. Kaikella on parodiansa ja kaikki aikansa elänyt uudistuu kuoleman kautta. Vanha kuolee varmimmin naurun avulla.
(Me olemme unohtaneet tänä päivänä elämässämme nämä karnevaalin totuudet. Yleisin virhe on, että me harrastamme kruunaamista, mutta unohdamme kuoleman, kruunun riistämisen: missikisar, työllisyys, kansanedustajat, tieteen totuudet, avioliitto, nautinto, syntymä ja nuoruus.
Tyyppiesimerkki on tieteen kehitys. Vielä tänä päivänä on ihmisiä tieteen parissa, jotka kuvittelevat tieteen menevän eteenpäin tasaisesti ja tämän päivän totuuksien säilyvän huomennakin uusien totuuksien kulmakivenä. Historia näyttää, ettei ole vielä ollut ainuttakaan totuutta, jota ei olisi mitä raaimmin tapettu uuden tieltä. Toisin sanoen hypoteesi syntyi, siitä tuli totuus, jota palvottiin. Se naurettiin aikanaan elävältä hautaan, mutta vasta siinä vaiheessa, kun uusi, uljaampi hypoteesi, vallankumouksellinen hypoteesi astui uskollisten palvottavaksi. Nimenomaan uuden tiedon radikaali erilaisuus on saanut vähän huomiota osakseen.
Kun kansanedustaja "kruunataan", hän astuu kansakunnan aitan päälle, tänä päivänä yleensä ilman työelämän kokemusta, ilman että hän edustaisi mitään kansalaisryhmää. Menettäessään valtakirjansa, hän ei palaakaan arkeen, koska hänellä ei ole paikkaa, mihin palata. Veturinkuljettaja-kansanedustaja ei voi enää palata veturiinsa. Missi ei voi missivuotensa päätyttyä asua lähettitytöksi. Luonnollisesti tämmöistä vaatimusta ei välttämättä tarvitse esittääkään, mutta syntyy helposti tuntemus, että "kuolemaa" ei ole, vaan kaikki on lentoa yhä ylemmäksi.
Nautinto valaiskoon vielä kuoleman ja uudestisyntymän problematiikkaa. Minä koin positiivisen ihmissuhteen, mutta sen päätyttyä vajosin pitkäaikaiseen suruun. Kysymys on "pienestä kuolemasta", ihmissuhteen päättymisen kieltämisestä ja sen seikan unohtamisesta, että suhteen päättyminen antaa tilaa uudelle suhteelle. Syntyy uusi ihmissuhde, mutta se ei onnistu, koska vertaan sitä vanhaan. Mikäli voisin kuolla vanhalle, pystyisin elämään uuden tilanteen semmoisena kuin se on, tyydyttävästi. Me kasaamme uutta nautintoa vanhalle ilman kuolemaa ja tämä pakottaa meidät keräämään aina lisää nautintovälineitä. Me rakennamme edellisen nautinnon päälle, kun meidän sen sijaan tulisi nollata, kuolla edelliselle nautinnolle ja lähteä tyhjästä uudessa tilanteessa.
Toisaalta sama pätee meidän asenteisiimme, uskomuksiimme, arvoihimme yms. eli käsityksiimme meistä itsestämme ja käytännön maailmasta. Me emme uskalla uudistua ja uudistaa riittävästi tappamalla asiat nauraen.
Matkailu on käyttäytymistä. Käyttäytyminen on vuorovaikutusta ihmisten, esineiden ja asioiden kanssa. Jos me pystymme tarkistamaan ja uudistamaan karnevaalikulttuurin viitoittamalla tavalla itsemme, opimme samalla vähitellen suhtautumaan avoimemmin itseemme ja sitä kautta koko ympärillämme olevaan maailmaan. Tämän kehityksen jälkeen emme enää tuhoa ihmissuhteita etsimällä uusista suhteista entisiä piirteitä tai matkailukohteita vertaamalla niitä aikaisempiin kohteisiin, vaan nautimme niistä sellaisena kuin ne sattuvat olemaan tässä ja nyt.
Karnevaalialue on maailma ja me olemme sen esiintyjät.)
Original file name: 85bakhtin
This file was converted with TextToHTML - (c) 1995 Logic n.v. - Kris Coppieters